Mainos
Mainos

Punastumisesta eroon tähystysleikkauksella

Sosiaalisten tilanteiden pelko on sairaus, josta kärsii joka kymmenes suomalainen. Sairauteen kuuluvasta punastumisesta, käsien liikahikoilusta ja sydämen jyskytyksesta voi nyt päästä eroon erityisellä tähystysleikkauksella.

Tähystysleikkaus tehdään nukutuksessa. Kainaloon leikataan noin 4 millimetrin haava. Leikkauksessa rintaontelon takana sijaitsevia sympaattisen hermoston solmukkeita käsitellään sähköllä. Hermoketjusta eliminoidaan se osa, joka eniten vaikuttaa hoidettavaan oireeseen.

Hermojen polttoväline viedään noin puolen senttimetrin paksuisen tähystysputken läpi käsiteltävälle alueelle. Potilas pääsee kotiin jo seuraavana päivänä.

Leikkauksesta saattaa jäädä joitakin jälkiseurauksia, esimerkiksi vartalon hikoilu saattaa lisääntyä.

Potilaiden taustalla on usein turvaton lapsuus ja esimerkiksi ympäristö- tai perinnölliset syyt. Kaksi kolmasosaa on naisia, keski-ikä 40 vuotta. He ovat usein tavallista koulutetumpia, kielellisesti lahjakkaita ja johtavassa asemassa. Elämänlaatu on kuitenkin pohjalukemissa.

Tähystysleikkaus ei ole aivan tuore asia, vaikka hoitomuotona onkin uusi. Suomessa leikkauksia tehdään 25 000 markalla Tampereella.
(MTV3/Tarja Hakulinen)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme