Mainos
Mainos

Puolet ulkomaalaisista korkeakouluopiskelijoista haluaa jäädä Suomeen opintojen jälkeen

Puolet Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tutkintoaan suorittavista ulkomaalaisista kaavailee jäävänsä Suomeen valmistumisensa jälkeen. Asia käy ilmi loppusyksystä 2017 tehdystä kyselystä.

Valtaosa Suomessa tutkintoaan suorittavista ulkomaalaisista on tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä opintoihinsa täällä. Yli 20 000 ulkomaalaista opiskelee tällä erää korkeakoulututkintoaan Suomessa.

Maahan saapumiseen, asuntoon ja paikkakunnalle asettumiseen sekä opiskelun aloittamiseen liittyviin palveluihin ja tukeen tyytyväisiä oli 90 prosenttia vastanneista. Tyytyväisimpiä opiskelijat olivat korkeakoulunsa antamaan palveluun ja perehdytykseen, hankalimmaksi koettiin pankkitilin avaaminen.

Yli puolet vastanneista oli tyytymättömiä mahdollisuuteen ansaita rahaa työskentelemällä opintojen ohella.

Oppimisympäristöt ja tilat sitä vastoin ovat suomalaiskorkeakoulujen vahvuus. Ulkomaalaiset opiskelijat olivat lähes poikkeuksetta niihin tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä.

– Suomen osaamispääoman kannalta nyt saatu tulos on rohkaiseva. Samalla on huolestuttavaa, että työllistymiseen linkittyvissä asioissa tyytyväisyys oli kyselyssä kaikkein alhaisin. Jos työpaikat ja Suomea jo tuntevat, korkeasti koulutetut ulkomaalaiset eivät kohtaa, menetämme osaamista maailmalle, arvioi Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Hiertääkö lukukausimaksu?

Yleisimmät Suomeen saapuvien opiskelijoiden lähtömaat ovat Venäjä, Kiina, Vietnam ja Nepal. Tulijat opiskelevat yleisimmin kaupallista tai teknistä alaa.

Suomen korkeakoulujen ja ulkomaalaisten opiskelijoiden tilanne muuttui syksyllä 2017, kun Suomi alkoi periä lukuvuosimaksuja opiskelijoilta, jotka tulevat EU- tai Eta-alueen ulkopuolelta. Suomen korkeakouluissa tutkintoaan lukevista ulkomaalaisista liki neljä viidesosaa saapuu EU:n ja Eta-alueen ulkopuolelta.

On arvioitu, että lukukausimaksut voivat vaikuttaa sekä opiskelijoiden halukkuuteen tulla Suomeen että opiskelukokemukseen Suomessa.

– Nyt saadut vastaukset ovat kuitenkin lupaavia. Vaikka lukukausimaksut olivat tulleet jo voimaan, kaikki opiskelijoiden antamat arviot paranivat vuoden 2014 vastaavaan kyselyyn verrattuna, puntaroi markkinointiviestinnän asiantuntija Joanna Kumpula Opetushallituksesta.

International Student Barometer (ISB) -kysely tehdään eri maiden korkeakouluissa opiskeleville kansainvälisille vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille. Se kartoittaa tyytyväisyyttä opintoihin, palveluihin ja elämiseen sekä maahan tulon syitä ja valmistumisen jälkeisiä suunnitelmia.

Suomessa ISB-kyselyyn vastasi syksyllä yli 6 600 opiskelijaa, joista liki 4 400 suoritti koko tutkintoaan Suomessa. Selvä enemmistö vastanneista oli yliopistojen maisteri- ja tohtoriopiskelijoita. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme