Mainos
Mainos

Puolustusministeri Niinistö kutsui USA:n sotaharjoitukseen – Mattis ei heti vastannut

Yhdysvaltain, Suomen ja Ruotsin puolustusministerit ovat neuvotelleet kolmenkeskisessä tapaamisessa Helsingissä. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) kertoi esittäneensä Yhdysvaltain puolustusministerille James Mattisille kutsun osallistua Suomen tulevaan pääsotaharjoitukseen vuonna 2020 tai 2021. Varsinaista lupausta amerikkalaisten osallistumisesta ei vielä saatu.

– Mattis kommentoi asiaa myönteisesti, että harjoitella pitää. Mutta tietenkin heilläkin on oma harjoitusohjelmansa, ja ohjelmia pitää sovittaa yhteen, ministeri Niinistö kertoi STT:lle.

Kolmenkeskisen tapaamisen jälkeen Niinistö ja Mattis antoivat lyhyet lausunnot medialle. Mattis puhui yhteisistä harjoituksista, mutta ei suoraan vastannut Niinistön kutsuun. Sen jälkeen Niinistö ja Mattis siirtyivät kahdenväliseen neuvotteluun.

Ensimmäinen vastaava kolmen maan tapaaminen

Kolmen maan puolustusministeritapaaminen oli ensimmäinen laatuaan, ja Niinistön mukaan uusi tapaaminen on suunnitteilla ensi vuodelle. Siihen on ministerin mukaan valmiina yksi varma keskustelunaihe: hybridiuhkia koskeva yhteistyö ja Helsingin hybridiosaamiskeskuksen toiminta.

Vielä ei ole Niinistön mukaan varmaa, tuleeko ministeritapaamisista säännöllisiä. Puolustusministereiden yhteydenpidon tavoitteena on hänen mukaansa täydentää, ei korvata, Suomen ja Ruotsin kahdenvälisiä suhteita Yhdysvaltoihin.

– Kyse on käytännönläheisestä yhteistyöstä. Ei tässä mitään uutta liittokuntaa olla rakentamassa, Niinistö kertoi.

Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin mukaan Yhdysvaltain, Suomen ja Ruotsin tapaaminen puolustusministeritasolla on hyvin tärkeä turvallisuuspoliittinen viesti. Se on myös hyvin luonnollista, koska sekä Suomella että Ruotsilla on samanlaiset puolustusyhteistyön aiesopimukset Yhdysvaltain kanssa.

"Sotilaalliselle Schengenille" kannatusta

Tiistaina Helsingissä järjestettiin myös laajempi niin kutsutun Pohjoisen ryhmän puolustusministerikokous, jossa olivat mukana Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi muun muassa Puola, Saksa ja Britannia. Niinistön mukaan kokouksessa kaikki kannattivat erityisesti Hollannin ajamaa sotilaalliseksi Schengeniksi kutsuttua aloitetta sotilaskaluston ja joukkojen liikkumisen helpottamiseksi yli maiden rajojen Naton ja EU:n alueella.

Ehdotus kuuluu pysyvän rakenteellisen yhteistyön puitteisiin EU:n puolustusyhteistyössä.

– Kokisin, että tämä voi liikahtaa eteenpäin ja sellaisenaan edistää Suomenkin turvallisuutta. Sille nähdään ihan selkeä tarve, ministeri Niinistö kertoi STT:lle. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot