Mainos
Mainos

Puolustusministeri Niinistö: Kaksi loukkausta saman päivän aikana on poikkeuksellista

Puolustusministeri Jussi Niinistö sanoo Suomen suhtautuvan aina vakavasti alueellisen koskemattomuuden loukkaamiseen. 

Puolustusvoimat havaitsi eilen venäläisen Su-27-hävittäjän lentävän Suomen ilmatilassa kello 16.43 ja 21.33. Puolustusministeriön mukaan kyseessä on sama konetyyppi, mutta yksittäiset eri koneet.  

– Tässä on poikkeuksellista se, että kyseessä oli kaksi hävittäjää saman päivän aikana. Molemmista saatiin valokuvat, ja Ilmavoimat julkaisi ne Twitterissä.  

Niinistö kertoo, että epäilyt tutkitaan ja niihin puututaan.  

– Ulkoministeriö on yhteydessä Venäjän suurlähetystöön, Niinistö sanoo.  

Ministeri Niinistö ei kommentoinut suoraan, voisivatko epäillyt ilmatilaloukkaukset liittyä joko Suomen ja Yhdysvaltain tänään solmimaan aiesopimukseen tai Ilmavoimien ensi viikolla pidettäviin harjoituksiin.  

– On mahdotonta varmasti sanoa mikä näiden mahdollisten ilmatilaloukkausten syy on, tai ovatko ne edes tahallisia. Ainoa mitä tiedämme on se, että nämä loukkaukset sattuivat Yhdysvaltojen varapuolustusministeri Workin vierailun aikana.  
Yhdysvaltojen varapuolustusministeri Robert Work on vierailulla Suomessa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme