Mainos

Puolustusvoimat valmis antamaan saaria tuulivoiman käyttöön

Puolustusvoimat on tänään esitellyt hallinnoimiensa saarten tulevaa käyttöä.

Puolustushallinnon tavoitteena on luopua kokonaan neljästä Helsingin edustan saaresta. Ne voivat tulevaisuudessa olla kaupunkilaisten ulkoilualueina.

Lisäksi pohditaan kahdeksan muun saaren yhteiskäyttöä.

Selvityksen alla on myös luopuminen monesta muusta saaresta. Kiinnostusta on ollut esimerkiksi tuulivoimayhtiöillä.

- Meille on tullut tiedusteluja tiettyjen saarten osalta tuulivoiman rakentamiseen. Meidän tulokulmamme asiaan on puhtaasti se, onko tietyille alueille sotilaallisesta näkökulmasta mahdollista rakentaa tuulivoimaa, puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) sanoo.

- Jos vastaus on kyllä, niin sitten se tietenkin siirtyy muille viranomaisille. Kiinnostusta on kyllä ollut, Häkämies jatkaa.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot