Mainos

Puolustusvoimien ruokahuollon esikunta Kuopioon

Puolustusvoimien Ruokahuollon palvelukeskuksen esikunta sijoitetaan Kuopioon. Ratkaisua perusteltiin Kuopion elintarvikeosaamisella ja teknologisesti kehittyneellä tutkimus- ja oppimisympäristöllä.

Kuopion yliopiston osaamisen katsotaan luovat hyvät edellytykset yhteistyölle puolustusvoimien ruokahuollon pitkäjänteisessä kehittämisessä. Esikunta johtaa Puolustusvoimien Ruokahuollon palvelukeskusta, jolla on kokonaisvastuu ruokahuollon palvelujen tuottamisesta puolustusvoimille.

Ruoka valmistetaan edelleen hajautetusti lähellä asiakkaita varuskuntien muonituskeskuksissa. Palvelukeskuksen on määrä aloittaa toimintansa 1.1.2006. Puolustusvoimien ruokahuollossa työskentelee tällä hetkellä runsaat 800 henkilöä. Palvelukeskuksen esikunnan suuruus tulee olemaan noin 30 henkilöä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot