Mainos

Putin: ”Nato tulisi mielellään sotimaan Venäjän kanssa viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen”

Presidentit Vladimir Putin ja Sauli Niinistö ovat pitäneet yhteisen lehdistötilaisuuden presidentti Niinistön kesäasunnolla Kultarannassa.

Tilaisuuden yhteydessä kysymys Natosta tuli vahvasti esille. Putinilta tiedusteltiin, että miten Suomi saataisiin tuntemaan itsensä turvalliseksi.

-Emme oikein ymmärrä, mihin suomalaisten huolet liittyvät. Sanoin jo, että olemme päättäneet poistaa asevoimamme Suomen ja Venäjän rajalta, 1500 kilometrin päähän. Emmekä tehneet mitään sellaista, joka voisi aiheuttaa suomalaisissa huolta. Siitä huolimatta, että jännite Itämeren alueella ja maailmassa on noussut. Me teemme sen siitä lähtökohdasta, että Suomi on puolueeton maa, kommentoi Putin.

Putinin mukaan Suomen liittyminen Natoon tarkoittaisi sitä, että Suomen puolustusvoimat eivät ole enää itsenäinen eikä täysin suvereeni.

-Ne tulisivat olemaan osa Naton sotilaallista infrastruktuuria, joka on heti Venäjän rajalla. Mitä luulette, toimimmeko sitten edelleenkin samalla tavalla, jossa asevoimamme ovat 1500 kilometrin päässä Suomen rajalta? Toimimme siten, kun on Suomen kansan valinta, Putin totesi.

Putin sanoi Venäjän antavan arvoa Suomen puolueettomuudelle, mutta kyseessä olevan Suomen oma päätös. Tämän jälkeen Putin lausui melko pysäyttävän tokaisun:

-Jos saisin toisella tavalla muotoilla suomalaisen ystäväni lausuntoa, voisin sanoa, että "todennäköisesti Nato mielellään tulisi sotimaan Venäjän kanssa viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen". Tarvitsetteko se sitä? Me emme sitä halua tai tarvitse. Mutta se on teidän päätöksenne ja valintanne.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.