Mainos

Puttonen: EU-päätöksenteossa liikaa demokratiaa

Eurooppalaiset päättäjät kokoontuvat jälleen tänä viikonloppuna ratkomaan eurokriisiä.

Rahoituksen professorin Vesa Puttosen mukaan nyt on paljon pelissä, mutta silti päätöksentekoa näyttävät vaivaavaan perinteiset ongelmat.

– Eurooppalaista päätöksentekoa ovat vaivanneet liian myöhään tulleet päätökset. Päätöksiä ei saada aikaan kuin vasta sitten, kun selkä on seinää vasten.

Tällä taktiikalla ongelmia ei Puttosen mukaan saada ratkaistuiksi.

– Eurooppalaisen päätöksenteon ongelma on liiallinen demokratia, kansallisvaltion etu tulee ennen EU:n etua, päätöksenteko ei ole keskitettyä.

Tällä tavalla ainoastaan "taplataan eteenpäin". Riski seuraavasta Kreikan kaltaisesta potilaasta kasvaa.

Rahoitusala sen sijaan ei EU:n päätöksiä odottele. Esimerkiksi ranskalais-belgialainen pankki Dexia ajautui hiljattain konkurssiin.

– Heinäkuussa se vielä oli stressitestien mukaan yksi parhaita eurooppalaispankkeja, huomauttaa Puttonen.

Hänen mukaansa EU:n jäsenmailla ei ole selviä yhteisiä näkemyksiä vakausvälineen koosta, Euroopan keskuspankin roolista, pankkisektorista tai Kreikan velkajärjestelyistä.

Ensi viikolla järjestetään jälleen uusi huippukoukous.

– Olo on frustroitunut.

Katso professori Vesa Puttosen haastattelu: (Huomenta Suomi 21.10.2011)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot