Mainos

Puuskatuulet voimistuvat illaksi – katso, mihin rankkasateet liikkuvat

Syysmyräkän tuulet voimistuvat perjantai-iltaa kohden.

Tänään perjantaina syysmyräkkä on tuonut Suomeen runsaita sateita ja tuulta, mukana on myös ukkosia.

Suurimpia sadekertymiä ennustetaan länteen ja pohjoiseen, missä vettä voi kertyä paikoin jopa yli 50 millimetriä. Kauhavalla ja Ylivieskassa vettä on satanut jo yli 40 millimetriä.

Iltapäivällä sää muuttuu poutaisemmaksi maan etelä- ja lounaisosassa. Aurinko voi näyttäytyä, mutta sadekuuroja tulee edelleen. Pohjois-Pohjanmaalta kohti Lappia ulottuvalla vyöhykkeellä sateita tulee kuitenkin pitkin päivää.

Tuuli alkaa yltyä iltapäivällä kylmän rintaman jälkipuolella ja on voimakasta illalla ja ensi yönä.

– Merialueilla voi olla myrskypuuskia, maa-alueillakin kovia puuskia. Kovimmillaan tuulet ovat myöhään illalla, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Viime yö oli Ilmatieteen laitoksen mukaan vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin. Lämpötilat olivat etelässä paikoin yli 15 asteessa, jopa 16 asteessa.

– Tällainen yölämpötila on korkeampi kuin ajankohdan keskimääräiset päivän korkeimmat lukemat, sanoo Markus Mäntykannas.

Sateiden etenemistä voi seurata MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sääsivustolla ovat lisäksi paikkakuntakohtaiset ennusteet, kelikamerat sekä tuuliennusteet merisää-osiossa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot