Mainos

Pyhän Henrikin ja Mikael Agricolan kunniaristit jaettiin Turussa

Pyhän Henrikin risti jaetaan tunnustuksena ekumeenisista ansioista tai toiminnasta, joka edistää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhteita sen sisarkirkkoihin.

Arkkipiispa John Vikström ja professori Tuomo Mannermaa ovat saaneet Pyhän Henrikin ristin. Ministeri Jaakko Nummiselle ja kirjailija Anna-Maija Raittilalla on myönnetty Mikael Agricolan risti. Kunniamerkit luovutti arkkipiispa Jukka Paarma, ja ne jaettiin nyt ensimmäisen kerran. Merkit luovutettiin tänään, Mikael Agricolan päivänä, Turussa.

Pyhän Henrikin risti jaetaan tunnustuksena ekumeenisista ansioista tai toiminnasta, joka edistää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhteita sen sisarkirkkoihin. Tunnustus voidaan myöntää sekä suomalaisille että ulkomaalaisille.

Mikael Agricolan risti on kotimainen huomionosoitus kirkon tarkoitusperiä edistävästä merkittävästä toiminnasta sekä suomalaisen kulttuurin kehittämisestä ja edistämisestä.

Kirkolliskokous päätti Pyhän Henrikin ja Mikael Agricolan ristin käyttöönotosta vuonna 2005.

Muita uusia tunnustuksia ovat seurakuntatyön kunniamerkit. Kirkkohallitus myöntää ensimmäiset merkit tänä vuonna adventin aikaan. Kunniamerkit on suunnitellut taiteilija Mauno Honkanen.

Mikael Agricola kehitti pohjan suomen kirjakielelle. Hän oli myös Turun piispa ja uskonpuhdistaja Suomessa. Tänään on kulunut tasan 450 vuotta Agricolan kuolemasta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot