Mainos

Pyhän Henrikin luu matkustaa Helsinkiin

Pyhän Henrikin värttinäluuksi uskotun pyhäinjäännöksen eli reliikin säilytyksestä on tehty sopimus. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä antaa luun säilytettäväksi Helsingin Pyhän Henrikin katedraaliin. Seurakunnat ovat sopineet, että luu luovutetaan kesäkuun loppuun mennessä.

Värttinäluu on nyt Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnalla. Reliikki palautetaan Turun tuomiokirkkoon helmikuun aikana. Luu tutkitaan Turussa, minkä jälkeen se annetaan säilytettäväksi katoliselle Pyhän Henrikin seurakunnalle.

Pyhäinjäännös lainataan Helsinkiin vuoden 2012 loppuun asti. Sen jälkeen säilyttämisestä voidaan sopia uudelleen. Turun tuomiokirkko ja tuomiokirkkomuseo saavat luun tarvittaessa näyttelyihinsä ja tilaisuuksiinsa.

Pyhän Henrikin värttinäluu on yksi reliikeistä, jotka Turun tuomiokirkko toimitti museoviraston tutkittavaksi vuonna 1924. Esineet olivat sillä tiellään, kunnes museovirasto viime toukokuussa palautti ne Turkuun.

Museovirasto oli antanut värttinäluun säilytettäväksi Pyhän Henrikin katedraalille ennen kuin palautti muut reliikit Turkuun.Pyhäinjäännösten ajoittamiseen käytetään Turussa tehtävissä tutkimuksissa muun muassa radiohiilitekniikkaa.

Värttinäluu on toinen ihmisen kyynärvarren kahdesta luusta.

(STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot