Mainos
Mainos

Pyhärannassa riehuva maastopalo rauhoittumassa, pitkäaikaissairaita siirretty laitoshoitoon: "Tuntui, ettei paloa saada millään hallintaan"

Varsinais-Suomessa Pyhärannassa riehuva maastopalo on ajanut evakkoon jo parinkymmenen talon asukkaat. Kunta on järjestänyt hätämajoitusta, ja osa on siirretty laitoshoitoon.

Katso videolta paikallisten asukkaiden haastattelu evakuoinneista!

Virkaa tekevä kunnanjohtaja Katja Törrönen poistui itse paloalueelta viime yönä kello 2 aikaan.

– Silloin tilanne oli se, että kaksi pitkäaikaissairasta sijoitettiin Attendon laitokseen, ja kuusi henkilöä kunnan hätämajoitukseen.

Tarkkaa evakuoitujen lukumäärää ei ole tiedossa, koska osa alueen asukkaista on poistunut Törrösen mukaan sukulaistensa tai ystäviensä luokse.

"Nyt näyttäisi rauhallisemmalta"

Tämän hetken tiedon mukaan paloalue on noin 80 hehtaarin kokoinen. Alueella on Törrösen mukaan noin parikymmentä asuntoa evakuoitu. Osa näistä on mökkejä.

– Heitä ei päästetty alueelle, kun ei tiedetty tuulen suuntaa, mihin se kehittyy.

– Kuulin juuri, että nyt näyttäisi rauhallisemmalta. Palo on saatu rauhoittumaan, jos tuuli ei muutu, Törrönen kertoi hieman kahdeksan jälkeen tänään aamulla.

Pysäyttävä soitto

Laaja ja nopeasti levinnyt maastopalo on suuri isku pienelle kunnalle.

Hän oli ensin kuullut Olkiluodossa riehuvasta palosta alkuillasta, ja sen jälkeen hänelle tuli puhelinsoitto.

– Tajusin, että kyse on vähän isommasta palosta, Törrönen kertaa.

– Kyllä tämä pysäyttävä on. Tuntui, ettei sitä saada millään hallintaan.

Hänen mukaansa tämän päivän aikana selviää, miten suurta vahinkoa palo on aiheuttanut ja milloin evakuoidut pääsevät koteihinsa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme