Mainos
Mainos

Qaisar Mahmood: Jakten på svenskheten

Arvio: Pertti Nyberg

Ruotsalaisuutta etsimässä (Natur och Kultur)

Seitsemänvuotiaana Ruotsiin Pakistanista muuttanut Qaisar Mahmood on pärjännyt hyvin elämässään. Työläisvanhempien lapsesta on tullut ruotsalainen virkamies, joka on muuttanut lapsuuden siirtolaislähiöstä arvostetulle alueelle Tukholmassa. Mahmood puhuu täydellistä ruotsia ja vaikka hän on omasta mielestään ruotsalainen, hän tunnustaa elävänsä koko ajan ikään kuin ulkopuolisena ruotsalaisessa yhteiskunnassa.

Mahmood asettaa kysymyksen "mitä on ruotsalaisuus" ja lähtee etsimään vastausta eri puolilta Ruotsia. Hän aloittaa lähipiiristään, keskiluokkaisista ystävistään Tukholman keskustasta. Selviää, että nämä ihmiset ovat trendikkäitä, kierrättäviä, lähiruokaa syöviä ja ympäristöstään huolta pitäviä ihmisiä, jotka kuitenkin tuhlaavat säästämänsä hiilidioksidisäästönsä ulkomaanmatkoihin. Mahmoodille selviää, että tukholmalaiskeskiluokkaiset ovat samanlaisia urbaaneja suurkaupunki-ihmisiä kuin muuallakin maailmassa. Ruotsalaisuutta etsivälle heitä ei oikein voi pitää ruotsalaisuuden symboleina.

Pikkukaupunkien ja maaseudun Ruotsissa tukholmalaisia ei myöskään pidetä varsinaisina ruotsalaisina vaan oikeaa ruotsalaisuutta löytyy heidän mielestään juuri pieniltä paikkakunnilta. Siinä missä Tukholmassa maailman virtaukset ovat nopeasti nähtävissä, pienille paikkakunnille maailman kotkotukset tulevat hitaasti.

Mahmoodin mukaan monet haluavat elää eräällä tavalla menneisyydessä, jolloin ruotsalaisuus määritellään monesti juuri menneisyyden kautta. Tähän pysähtyneisyyden tilaan etenkin siirtolaistaustaisten on vaikea asettua. Erikoista Mahmoodin mukaan on, että kun "maailman virtaukset" saavuttavat pikkukaupungit, ne imetäänkin ruotsalaisuuden käsitteen alle. Mitä silloin on todellinen ruotsalaisuus?

Määritellessään maansa asukkaita perinteisten kliseiden avulla Mahmood listaa, että ruotsalainen on yleensä blondi, vaaleaihoinen ja pitkä. Ruotsalaisuus puolestaan määritellään yleensä käsitteillä asiallinen, järkevä, järjestyksestä pitävä, moderni, luotettava, varautunut. Ruotsalaisuuden symboleja ovat juhannustanko, Taalainmaan hevonen ja juomalaulut.

Mahmood pohdiskelee, miten hän tummatukkaisena mutiaisena (svartskalle) mahtuu näihin määritelmiin ja että voisiko monikulttuurisessa Ruotsissa näitä määritelmiä laajentaa.

Mahmood itse uskoo, että jotain toivoa on vasta maahanmuuttajien kolmannella sukupolvella - siis maahanmuuttajien lastenlapsilla. Vasta he voivat itse tuntea olevansa aitoja ruotsalaisia, mutta Mahmood ei ole varma, ajattelevatko kanssaruotsalaiset vielä heistäkään samalla tavalla. Siksi hän ehdottaakin, että ihmisten pitäisi pyrkiä ymmärtämään eri lähtökohdista ja maailmankolkista tulevia ihmisiä entistä enemmän.

Kaikille ruotsalaisille - maassa syntyneille ja muualta tulleille - pitää olla toki samat yhteiset lait, mutta erilaiset tavat ja mielipiteet kukkikoot rauhassa, Mahmood toivoo. Ihmisten ei Mahmoodin mielestä pitäisi mieltää toisten erilaista elämäntapaa uhaksi omalle elämäntavalleen ja että ruotsalaisuus voi merkitä erilaisia asioita eri ihmisille.

Mahmood kirjoittaa paljon maahanmuuttajista. Hän käy tutustumassa Malmön ongelmalliseen siirtolaislähiöön Rosengårdiin ja toteaa, että alueen ongelmat eivät ole niinkään siirtolaispohjaisia vaan taloudellisia. Jos pienelle alueelle olisi asutettu köyhiä, työttömiä kantaruotsalaisia, ongelmien määrä voisi olla ihan samanlainen kuin nyt köyhien ja työttömien siirtolaisten asuttamassa lähiössä. Siksi hän ihmetteleekin entisen asuinalueensa Tukholman Tenstan somaleja, joiden yksi johtomies haluaa jäädä siirtolaislähiöön asumaan, vaikka hänellä oli mahdollisuus asua muuallakin.

Mahmoodin kirjan voisi melkein sellaisenaan kääntää suomeksi ja muuttaa ruotsalaisuuden etsinnän suomalaisuuden etsinnäksi. Täälläkin ajatellaan, että on olemassa jokin myyttinen "suomalaisuus", yhtenäiskulttuuri joka on kaikkia lähellä ja joka ei missään tapauksessa sijaitse ainakaan Helsingissä. Lopulta meille jää jäljelle kasa määritelmiä, käsitteitä ja juhlia, joiden katsomme kuvaavan meitä itseämme. Vaikkapa niin, että olemme hiljaisia, lähes puhumattomia. Todellisuudessahan Ruotsissa, kuten Suomessakin on monenlaisia elämäntyylejä ja kansallisia määritelmiä. Itäsuomalaiset tuskin mieltävät itseään hiljaisiksi eivätkä sitä tee helsinkiläisetkään.

Suomessa ei ole vielä niin paljon maahanmuuttajia kuin Ruotsissa ja siksi tämä kirja on erityisen mielenkiintoinen suomalaiselle lukijalle. Ehkä voimme oppia Mahmoodin esille tuomista maahanmuuttopolitiikan virheistä. Mahmoodin mukaan on ollut virhe nähdä maahanmuuttajat yhtenäisenä ongelmallisena ryhmänä ja olla samalla näkemättä, että ongelmia tuovatkin työttömyys ja alhainen koulutustaso ihmisen taustasta riippumatta.

Mahmood pitää myös täytenä virheenä sitä, että osa maahanmuuttajista on joutunut käymään koulua ns. omalla kielellään, koska se on estänyt integroitumista ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Tosin voi kysyä, onko Mahmood oppinut jo liiankin protyyppiseksi ruotsalaiseksi, sillä Ruotsissa on perinteenä ollut vähemmistökielten kuten suomen tai saamen tukahduttaminen.

Maahanmuutto sinänsä on Mahmoodin mukaan normaali olotila, jota Ruotsissakin on tapahtunut satojen vuosien ajan. Hän ottaa esimerkiksi 1600-luvun vallonit, joilla oli erityistä rautamalmin käsittelyn erityisosaamista. Valloneja tuli runsaasti Ruotsiin (myös Suomen alueelle) ja he olivat omana ryhmänään usean sukupolven ajan kunnes erityistietämyksen arvo väheni. Valloneja ennen ja heidän jälkeensä Ruotsiin on vuosisatojen aikana tullut paljon maahanmuuttajia, joista on lopulta tullut ruotsalaisia.

Kirjoittaja on MTV3:n uutistuottaja

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme