Mainos
Mainos

Quentin Bates: Cold Comfort

Arvio: Erkki Tuomioja

Brittiläis-islantilainen dekkarisaga

(Plymouth 2012)

Ruotsissa ei tunnetusti ole enää aikoihin julkaistu muuta kirjallisuutta kuin rikosromaaneja, tai ainakin näin voisi päätellä siitä että juuri mikään muu maassa julkaistava kirjallisuus ei saa kansainvälistä huomiota osakseen. Itse en ole Kerstin Ekmanin jo kohta kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyneen Händelser vid vatten jälkeen löytänyt mitään syvempiä jälkiä jättänyttä genren ruotsalaiskirjaa, vaikka olen turhankin uskollisesti kahlannut mm. useimmat Henning Mankellit ja yhden pakollisen Stieg Larssonin ja Jens Lapidiuksen läpi. Pohjolan rikosromaanien boomi ei kuitenkaan rajoitu vain Ruotsiin ja maan kirjalliset perinteet huomioon ottaen ei ole yllättävää, että mielenkiintoisimmat tekijät löytyvät nyt Islannista. Arnaldur Indridasson on ansaitusti islantilaisten rikosromaanin tekijöiden ykkösnimi, vaikka pieni mankellisointi – voiko vielä tarttua viidenteen saman tekijän kirjaan ilman liiallisia deja vú elämyksiä? – alkaa lievästi vaivata.

Islantilaisen rikosromaanin uusi yllätysnimi on Quentin Bates. Hän on englantilainen toimittaja, joka teini-ikäisenä löysi Islannin ja sieltä tulevan vaimonsa. Nyt hän asuu perheineen jälleen Englannissa, mutta kuvaa aidontuntuisesti ja empaattisesti uudempaa kotimaataan ja tuntee Islannin kielen, yhteiskunnan ja luonnon varmaan vähintään yhtä hyvin kuin oman synnyinmaansa. Cold Comfort on hänen toinen kirjansa, jossa päähenkilönä on rikosylikonstaapeli Gunnhildur.

Juoni ja tapahtumat ovat uskottavia ja moniulotteisia samoin kuin henkilöt alkaen leskeksi jääneestä yksinhuoltajaäidistä Gunnista, joka Batesin ensimmäisen Frozen Assets kirjan lopussa siirtyi pienen Reykjavikin lähellä sijainneen maalaiskylän poliisitehtävistä pääkaupungin rikospoliisin erikoisyksikön vetäjäksi. Kirjassa on kolme erillistä juonta ja rikostarinaa, jotka lopulta kietoutuvat yhteen vähän Elmore Leonardin kerronnasta muistuttavalla tavalla etenevän tapahtumasarjan puitteissa.

Batesin kerronnan tekee erityisen mielenkiintoiseksi se, että se on samalla myös hänen molemmissa kirjoissaan varsin suorasukaista ja kriittistä kuvausta Islannin finanssikriisistä ja sen sosiaalisista seurauksista. Pienessä maassa kaikki tuntevat toisensa, mikä on tietysti pienen maan vahvuus, joka kuitenkin kriisiin johtaneen spekulaatiotalouden kukoistuskaudella ylläpiti ja ruokki myös korruptiivista Hyvä Veli-verkoistumista ja menettelytapoja juuri sellaisella tavalla kuin Batesin kirjoissa kuvataan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme