Mainos
Mainos

Raakel Lignellin kolumni: "Hei hurrit, painukaa sinne, mistä tulittekin!" Tämän keinotekoisen kielimuurin loi koulumaailma

”Hei hurrit, painukaa sinne, mistä tulittekin!” Näin huudeltiin lapsillemme sipoolaisessa koulubussissa. Mukana huutelemassa olivat samat naapurin lapset, joiden kanssa oli temmelletty pihoilla ja pelloilla monta vuotta. Tämän keinotekoisen ”kielimuurin” loi koulumaailma, kirjoittaa Raakel Lignell kolumnissaan.

Lastemme kohdalla tuo paluumuutto olisi osunut Helsinkiin, mutta suurin osa pienen ruotsinkielisen kyläkoulun oppilaista olivat sipoolaisia todella monen sukupolven ajalta. Itse asiassa huutelijat olivat ”uudisraivaajia”.

Olemme kaksikielinen perhe, mieheni on ruotsinkielinen, minä suomenkielinen, lapsemme täysin kaksikielisiä. Koulut he kävivät på svenska.

Terho äänekkäin keikuttaja

Ruotsin kieli ja sen asema nousevat säännöllisesti poliittiseksi pelinappulaksi. Viime aikojen äänekkäin keikuttaja on ollut eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho, jonka lempilapsi ”pakkoruotsin” poistaminen on.

Viimeisin erä toi jälleen mahalaskun. Kyse on valtakunnallisesta kokeilusta, jossa kunnille annettiin mahdollisuus vaihtaa 6. luokalla alkava ruotsin kielen opiskelu johonkin muuhun kieleen, kuten venäjään, saksaan ranskaan tai espanjaan.

Kokeilun valmistelu käynnistyi, kun kansalaisaloite kouluruotsin muuttamisesta vapaaehtoiseksi kaatui eduskunnassa 2015. Kielikokeilu lanseerattiin viime vuonna, 2200 oppilaan oli mahdollista päästä mukaan hankkeeseen.

Kuntien kiinnostus laihaa

Kuntien kiinnostus oli kuitenkin laihaa, kokeiluun haki ja pääsi vain viisi kuntaa, lopulta vain kaksi vei asian pidemmälle – Savonlinna sekä Rovaniemi.

Nyt Savonlinnan sivistyslautakunta päätti vetäytyä hankkeesta. Ruotsista luopuvia oppilaita ei ole ollut riittävästi, edes yhtä venäjänkielen opetusryhmää ei oltaisi saatu aikaiseksi. Savonlinnan päätöksen jälkeen myös Rovaniemi vetäytyi hankkeesta.

Sampo Terho kutsuu taisteluaan kielten valinnanvapaudeksi. Kielitaitoa kannattaa kehittää ja haalia, sitä ei voi koskaan olla liikaa, mutta Suomi on kaksikielinen maa. Miksi oman maan perustuslaillinen, kielellinen ja kulttuurinen historia on niin vaikea hyväksyä?

Suren – tai oikeastaan häpeän, että juuri kulttuuriministeri ei pysty arvostamaan rikasta kulttuuriperintöämme.

Pohjoismainen yhteistyön merkityksestä ja tärkeydestä kai ollaan melko yksimielisiä. Olisiko kannatettavaa, että kielellisestikin olisimme luonteva osa tätä kokonaisuutta, eikä sen yhden suomalaisen takia kokouskielen tarvitsisi olla englanti?

"Suomenruotsalaisetkin osasyyllisiä"

Miksi kouluruotsi ei tartu käyttökieleksi? Miten pielessä on kielen opetussuunnitelma, kun seitsemän vuoden opiskelun jälkeen ei pystytä edes alkeellisia tilanteita hoitamaan ruotsiksi?

Miksi suomenruotsalaisten kanssa puhe kääntyy heti suomeksi?

Omasta kokemuksestani tiedän, että osasyyllisiä tähän ovat suomenruotsalaiset itse. He ovat useimmiten hanakoita kääntämään puheen suomeksi, mikäli huomaavat pientäkin takeltelua.

Koin sen suomenkielisenä aikoinaan epäluottamuslauseeksi. Tuntui, etten saanut omassa tahdissani saada sanottavaani sanotuksi, että olin tilanteissa verbaalisesti liian kömpelö.

Hyvin nopeasti tuli kommentti: "Voidaan puhua suomeakin", vaikka ruotsinkielisen oma suomen kieli olisi ollut jopa jähmeämmissä kantimissa kuin oma ruotsini. Tämä oli oma tuntemukseni kaksikielisen elämäni alkutaipaleella.

Myöhemmin on ilmennyt, että moni suomenruotsalainen haluaa harjoittaa omaa suomen kieltään tai helpottaa suomenkielisen pakkoruotsin vääntämisen tuskaa.

Kaksikielisyys valtava rikkaus

Oma ruotsin kielen käyttöni alkoi sujua, kun määrätietoisesti jatkoin ruotsin puhumista ja torjuin ystävälliset tarjoukset suomenkielisistä keskusteluista, vaikka koinkin jonkin aikaa olevani hidas ja huumorintajuton.

Täysin ruotsinkieliset appivanhemmat olivat hyvä kielikylpy. Ja paras ”kotouttaja” kieleen oli elämä lasten rinnalla. Mieheni puhui heille ainoastaan ruotsia, minä suomea. Vuosien saatossa en enää huomannut, kumpaa kieltä puhuin.

Mieheni sai vastaavan kylvyn suomen kieleen. Kaksikielisyys on valtava rikkaus! Olisinpa saanut moisen lahjan jo lapsena.

Ruotsinkieliset kokevansa olevansa uhattuina

Vähemmistöt kokevat olevansa uhattuina, niin myös ruotsinkieliset. Harmittavasti he ovat itse omilla linjauksillaan myös syventäneet juopaa kieliryhmien välillä.

Halulla suojata oma kieli, jottei se hukkuisi valtaväestön kieleen, karkotettiin pitkään ruotsinkielisiä lähelle haluavat eri koulurakennuksiin.

Mikäli molemmat kieliryhmät kävisivät koulua samoissa rakennuksissa ja luontevasti loisivat ystävyyssuhteita välitunneilla, ei huutelua hurreiksi ehkä tarvitsisi. Vaikka ainahan lapset löytävät syyn huudella jollekin.

"Opetelkaa ruotsia, juntit"

Ruotsinkielistä kielikylpyä toivoville ei paikkoja ole likimainkaan riittävästi. On kyse resursseista, mutta varmasti myös tahtotilasta.

Finlandia-palkittu Juha Hurme ampui kiitospuheessaan ministeri Terholle herneen nenään kommentilla: "Opetelkaa ruotsia, juntit. Maailmankuvanne avartuu kummasti." 

Tällä hän ei tarkoittanut, etteikö maailmakuvaa kannattaisi avartaa kaikilla muillakin mahdollisilla kielillä ja kulttuureilla, vaan nojasi ruotsinkielisten taiteilijoiden merkitykseen kirjallisuudellemme ja kulttuurillemme.

Mitä olisimme ilman Sibeliusta, Aleksis Kiveä, Akseli Gallen-Kallelaa, Edith Södergrania, Helene Schjefbeckiä, Märta Tikkasta, Magnus Lindbergiä, Kjell Westötä?

Jos kaksikielinen kulttuurimme vesittyy, mitä jää jäljelle?

Mitä jokainen vanhempi voi tehdä edistääkseen lapsensa kieltenoppimishaluja? Omasta äidinkielestä ja mahdollisista traumaattisista kouluajan kokemuksista huolimatta ei voi päästää heikkona hetkenä suustaan kommentteja tyyliin: ”Hyvin tässä on pärjätty ilmankin, mihin sitä ruotsia/suomea muka tarvitsisi” tai ” Mitä ne luulee olevansa, parempia ihmisiäkö kun puhuvat ruotsia?”

Ei leikata kulttuurista

Mikkelissä kasvaneena kuulin tuollaista puhetta jatkuvasti. Nuorena onneksi oma nälkä maailmalle ajoi ohi moisen pelon ja ahtauden.

Suosittelen lämpimästi myös omaa kielikylpy-metodiani. Ota myös seuraava riski, rakastu ruotsin kieleen.

Kun Churchilliä kehotettiin leikkaamaan kulttuurista sotatoimien hyväksi, hän vastasi: ”Then what would we be fighting for?”

Ei leikattu kulttuurista.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme