Mainos
Mainos

Raamatuntutkijat koolle Helsinkiin

Yli 300 raamatuntutkijaa eri puolilta maailmaa kokoontuu Helsingissä ja Lahdessa 16.-21. tätä kuuta järjestettävään kansainväliseen konferenssiin. Kyseessä on Society of Biblical Literature -järjestön 17. kokous, joka on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Amerikkalainen raamatuntutkijoiden järjestö on perustettu vuonna 1880 ja jäsenmäärä on noin 8000. Helsingin ja Lahden valitsemista kokouspaikaksi pidetään merkittävänä huomion osoituksena suomalaiselle raamatuntutkimukselle, jonka arvioidaan olevan kansainvälisesti korkealla tasolla.
Helsingin yliopisto valitsi eksegetiikan laitoksen tutkimusyksikön huippuyksiköksi vuosiksi 1995-98. Akatemia myönsi Heikki Räisäsen johtamalle Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin yksikölle huippuyksikön aseman, jonka Räisäsen tutkimusryhmä kykeni kansainvälisen arviointiprosessin perusteella uudistamaan vuosiksi 2000-2005.

Suomalaistutkijat pitävätkin konferenssissa lähes 40 esitelmää tai muuta esitystä. Avajaisluennon pitää professori Räisänen. Hänen johdollaan kokoontuu myös ryhmä tutkijoita keskustelemaan Raamatun vaikutushistoriasta eli miten Raamattua on käytetty sekä hyvän että pahan välineenä kristinuskon historian eri vaiheissa.

Professori Timo Veijola haastaa tutkijat pohtimaan perustavaa kysymystä: Missä ja milloin syntyi se juutalaisuuden muoto, jonka piiristä kristinusko aikoinaan erkani?
Veijola uskoo löytäneensä uuden vastauksen tähän kysymykseen. Lisäksi mm. dosentti Martti Nissinen on koonnut ryhmän, joka tekee uraauurtavaa työtä vertailemalla Vanhan testamentin profeettatekstejä muihin Lähi-idän kulttuurien vastaaviin teksteihin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme