Mainos
Mainos

Raaseporin turmapaikalla satoi lunta ja tiet olivat sohjoisia, onnettomuuden syy vielä mysteeri

Raaseporin tasoristeysonnettomuudesta järjestetty tiedotustilaisuus valotti vain vähän turman yksityiskohtia.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan onnettomuuden syistä ei vielä ole tietoa, mutta yleisesti voi sanoa, että tasoristeysturvallisuudessa olisi Suomessa parannettavaa. Tasoristeys oli vartioimaton.

Johtava lääkäri Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kertoi tiedotustilaisuudessa, että Töölön sairaalaan vietyjen potilaiden tila on vakaa. Töölöön vietiin neljä tasoristeysonnettomuudessa vakavimmin loukkaantunutta potilasta.

Raaseporin turmapaikalla satoi lunta ja tiet olivat sohjoisia, kun pelastuslaitos saapui paikalle. Puolustusvoimien mukaan tasoristeyksen alueella oli kaksi ajoneuvoa, ja juna osui niistä toiseen.

Puolustusvoimien ajoneuvo oli tulossa Leksvallin suunnasta. Se oli matkalla Hangon päätielle ja menossa Syndalenin harjoitusalueelle. Masi-kuljetusajoneuvossa on turvavöiden lisäksi turvakehikko.

Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, olivatko harjoituksessa olleet varusmiehet joutuneet valvomaan edellisyönä. Uudenmaan prikaatin esikuntapäällikön Jörgen Engroosin mukaan kuljettajilla on tarkat lepoaikasäännöt ja niitä valvotaan.

Poliisi vahvisti, että turmassa kuoli neljä ihmistä, joista kolme oli varusmiehiä ja yksi kiskobussin matkustaja. Poliisi ei vielä halua kertoa tarkempia tietoja uhreista. Tutkinnanjohtaja ei vielä pystynyt arvioimaan ajoneuvojen kulkunopeuksia.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme