Mainos
Mainos

Radikaalivihreät perustamassa oman puolueen

Vihreään liittoon tyytymättömät radikaalivihreät ovat perustamassa Suomeen uutta puoluetta, kertoo Uutispäivä Demari.

Lehden mukaan Vihreäksi puolueeksi itseään kutsuva ryhmä haluaa tehdä pesäeron nykyvihreisiin, jotka ovat ryhmän mielestä markkinavoimien vietävissä ja haitallisempia ympäristölle kuin perinteiset vasemmistopuolueet.

- Vihreiden toiminta on hirveää katsottavaa. Me emme erota nykyisiä vihreitä kokoomuksesta mitenkään, sanoo radikaalivihreiden tiedottaja Ville Rantanen Demarissa.

Puolue odottaa parhaillaan virallista rekisteröitymistä yhdistykseksi. Eduskuntavaaleissa radikaalivihreitä ei kuitenkaan tulla näkemään, sillä he eivät usko eduskunnan kykyyn saada aikaan suuria muutoksia. Kuntavaaleissa puolueen jäseniä sen sijaan saattaa olla ehdolla.

Uuden puolueen tavoitteena on päästä eroon kapitalismista ja toteuttaa ympäristövallankumous esimerkiksi luopumalla yksityisautoilusta ja leikkaamalla rajusti energiankulutusta. Ryhmään kuuluu muutama kymmenen jäsentä, jotka ovat enimmäkseen nuoria ympäristöaktiiveja.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme