Mainos
Mainos

Radikalisoituminen kytköksissä tietyille alueille Ruotsissa – Supo: Ei vastaavaa Suomessa

Radikaali-islamistisiin piireihin kuuluvien määrä on kasvanut Ruotsissa voimakkaasti, ja monella radikalisoituneella on kytköksiä ruotsalaiskaupunkien huono-osaisiin lähiöihin.

Syyriaan ja Irakiin viime vuosina matkanneista 300 vierastaistelijasta yli 70 prosenttia tulee pahimmissa ongelmissa kamppailevista ruotsalaislähiöistä, selviää Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun tuoreesta raportista.

Useimmat vierastaistelijoista ovat ulkomaalaistaustaisia.

Suomeen ei sen sijaan ole syntynyt asuinalueita, joihin keskittyisi merkittävissä määrin radikalisoituneita henkilöitä, kertoo erikoistutkija Saana Nilsson suojelupoliisista.

Nilssonin mukaan esimerkiksi konfliktialueille lähteminen on tällä hetkellä pysähtynyt. Tunnistettuja konfliktialueille lähteneitä aikuisia on yhä noin 80, vaikka tunnistamattomien määrä nostaa tosiasiallisen luvun suuremmaksi.

Koska Suomessa maantieteellinen keskittyminen puuttuu, toimii keskeisenä alustana radikalisoitumiselle verkko. Toisaalta myös Ruotsissa verkolla on roolinsa radikalisoitumiskehityksessä.

Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon mukaan ääriaineksiin kuuluvista ihmisistä pienellä joukolla on kykyjä ja halua terrori-iskun toteuttamiseen. Kaikkiaan väkivaltaisiin radikaali-islamistisiin aineksiin lasketaan jo 2 000 ihmistä.

Myös Suomessa suurimman uhan muodostavat yksittäiset henkilöt tai pienryhmät, jotka voisivat tehdä terrori-iskun.

Kaiken kaikkiaan Supo on määritellyt 350 kohdehenkilöä eli terrorismille myötämielistä henkilöä. Lisäksi poliisi on seulonut noin 400 riskihenkilöä turvapaikanhakijoista.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot