Mainos
Mainos

Radiolegenda Esko Riihelän poika otti isästään viimeisen kuvan sunnuntaina – "Isä oli todella väsynyt ja voimaton"

Tiistaiaamuna pitkäaikaisen sairauden vuoksi kuollut radiotoimittaja Esko Riihelä tallennettiin viimeisen kerran vain muutamia päiviä ennen tämän poismenoa.

Riihelän valokuvaajapoika Teemu Riihelä kertoo, että hän otti viimeisen kuvan isästään sunnuntai-iltana. Maanantaina Esko Riihelä vietiin sairaalaan, jossa hän seuraavana aamuna menehtyi.

– Isä ei koskaan tykännyt olla kuvattavana, Teemu Riihelä kertoo MTV Uutisille.

– Olin joskus kysynyt, olisiko kuvan ottaminen ok, mutta sitä kuvaustilannetta ei koskaan saatu järjestettyä. Ajattelin sunnuntaina, että saattaa olla viimeinen mahdollinen kerta, hän kertoo.

Kuvassa vuonna 1939 syntynyt Esko Riihelä katsoo kameraan. Teemu Riihelä kertoo, että hänen mielestään kuva onnistui olosuhteisiin nähden hyvin.

– Hän oli todella väsynyt ja voimaton, ja sen takia olimme äidin kanssa viemässä isää sairaalaan, jotta hän tervehtyisi vähän paremmaksi. Mutta voimat olivat menneet.

Kuvasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot