Mainos
Mainos

Rakas Hurri - 15 näkökulmaa kaksikielisyyteen

Arvio: Pertti Nyberg

(Schildts & Söderströms)

Viisitoista ruotsiin positiivisesti suhtautuvaa kirjoittajaa kertoo Rakas Hurri -kirjassa näkemyksensä nimenomaisesti kaksikielisyydestä. Juuri kaksikielisyys on asia, joka Suomen ruotsinkielisiä puhuttaa. Jakolinja menee jotenkin niin, että toisten mielestä kaksikielisyys on eräänlainen salakavala kuolettava syöpä, joka lopulta tappaa Suomessa puhutun ruotsin kielen ja toisten mielestä kaksikielisyys on päinvastoin lääke, joka elävöittää ruotsin kielen Suomessa. Kummallakin näkemyksellä on perusteensa.

Vaikka itse kaksikielisyyttä ei kirjassa ole selkeästi määritelty, useimpien mielestä kaksikielinen ihminen on oppinut kielensä kotona lapsena vanhemmiltaan, joista toinen puhuu suomea ja toinen ruotsia. Siten myöhemmin koulussa tai aikuisena opittu ruotsin kieli ei tee ihmisestä kaksikielistä. Vastaavasti ruotsinkielisessä perheessä syntynyt ja ruotsinkielisessä koulussa ollut on yksikielinen, joka voi toki osata hyvinkin suomea eräänlaisena ensimmäisenä vieraana kielenään.

Toimittaja Kirsi Virtasen lapset ovat kaksikielisiä ja hän toivoo aitoja kaksikielisiä kouluja Suomeen. Se olisi ainoa tapa levittää ruotsin kieltä suomenkielisten keskuuteen ja Suomesta voisi tulla oikeasti kaksikielinen kansakunta. Lääkäri Markku T. Hyyppä on puolestaan sitä mieltä, että kaksikielisissä kouluissa ruotsia puhuvat ryhtyisivät puhumaan entistä enemmän suomea, koska "muuten tulee kuonoon". Hyypän mukaan kaksikielinen sekakoulu kuihduttaisi ajan myötä "sosiaalisesta pääomasta rikkaan suomenruotsalaisen kulttuurin".

Niin, herää kysymys, haluavatko ruotsin kieleen myönteisesti suhtautuvat pelastaa ruotsin kielen vai suomenruotsalaisen kulttuurin vai molemmat. Hyyppä on tutkinut vuosien ajan ruotsinkielisten sosiaalista pääomaa, joka hänen mukaansa vaikuttaa myönteisesti terveyteen ja pidentää elinikää. Jos kysymys olisi vain kielestä, voisimme kaikki vaihtaa kielemme ruotsiksi, ja eläisimme entistä pidemmän elämän. Näin ei taida kuitenkaan olla?

Suomenruotsalaista elämäntyyliä ja makua tutkinut tohtori Riie Heikkilä hyödyntää ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun näkemyksiä distinktiosta eli jaottelusta. Heikkilän mukaan eniten suomenruotsalaisuutta korostaa suomenruotsalainen keskiluokka. Ainoastaan suomenruotsalainen keskiluokka painottaa, että on tärkeää vaatia palvelua omalla äidinkielellään, että lapsilleen täytyy puhua ruotsia ja että kielikysymys kaipaa jatkuvaa kohennusta. Yläluokkaisille ruotsinkielisille ruotsi on vain yksi puhuttu kieli muiden joukossa ja maalaisille ja työväenluokkaisille ruotsinkielisille kielikysymys ei ole ollenkaan tärkeä.

Kirjaan on saatu kirjoituksia myös täysin suomenkielisiltä, joilla on ns. positiivinen asenne ruotsin kieleen. Johanna Korhonen ylistää puhumaansa "kökkösvenskaa" ja Rosa Meriläinen haluaa "huonon ruotsin kunniaan", Markus Leikola kertoo kuinka Helsingin kaksikielisyys katukyltteineen tekee kaupungista omanlaisensa. Suomen kulttuurisia suhteita Ruotsiin korostaa puolestaan Hannu Olkinuora. Ruotsin kielestä tulevaa hyötyä suomenkieliselle painottaa Kimmo Sasi, joka opiskeli taloustiedettä ruotsiksi.

Kaiken luontevimmin eli ilman patoumia kirjoittaa lääkäri ja kolumnisti Juhani Seppänen, joka on ruotsinkielisen vaimonsa ansiosta päässyt sisään suomenruotsalaisuuteen - tosin hänet on sukujuhlissa sijoitettu yleensä ns. ugrinurkkaukseen eli sinne, missä ruotsia puhumattomat voivat puhua omaa ugrikieltään. Seppänen toki osaa kieltä ja pitää siitä - hän painottaa, että ruotsin kielen osaamisesta on monenlaista hyötyä sekä vapaa-ajalla että työelämässä.

Seppäsen mukaan ruotsia on helppo puhua etenkin riikinruotsalaisen kanssa, koska tämä ymmärtää, että toinen puhuu vierasta kieltä. Hän antaa kömmähdykset anteeksi. Toisin on, kun puhuu suomenruotsalaisen kanssa - tällöin suomenruotsalaisen kokee, että puhuja ontuu paitsi kielellisesti, myös älyllisesti. Tämänköhän takia se Korhosen ja Meriläisen kaipaama "kökkösvenska" ei oikein saa tuulta alleen.

Kirjassa puhutaan varsin vähän juuri suomenkielisiä kiinnostavasta kysymyksestä eli ns. pakkoruotsista. John Vikströmin mukaan pakollista ruotsin opetusta tarvitaan ennen kaikkea kulttuurisista syistä. Pakkoruotsi tuli kaikkiin Suomen kouluihin kuitenkin vasta peruskoulu-uudistuksen myötä 70-luvulla, joten kulttuuriset syyt on kovin uusi selitys.

Kaiken kaikkiaan Rakas Hurri -kirja on monipuolinen katsaus kaksikielisyyteen ja suomenruotsalaiseen Suomeen. Itse jäin kaipaamaan myös vastustavia näkemyksiä. Jonkin kielivihaisen perussuomalaisen kirjoitus olisi tehnyt kirjasta monipuolisemman - ja olisi ehkä osoittanut sitä suomenruotsalaista laajakatseisuutta. Nyt pelkään, että tämä kirja kuluu vain ns. samanmielisten käsissä. Kirjassa on samat kirjoitukset sekä suomeksi että ruotsiksi, joten se käy myös hyvänä oppikirjana meille kökkösvenskaa puhuville.

Tämän arvostelun kirjoittajan isä oli täysin kaksikielinen, äiti puolestaan puhui äidinkielenään livviä. Näitä muita kieliä kuulin kotonani kuitenkin vain, kun vanhemmat olivat puhelimessa puhumassa sukulaisilleen. Pojasta tuli tässä yhteisössä valitettavasti yksikielinen. Harmittelen edelleen, että olen menettänyt kaksi kulttuuria, jotka olisivat olleet ilmaiseksi saatavilla.

Kirjoittaja on MTV3:n uutistuottaja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme