Mainos

Rakennusalan ilmoitusmenettelyllä löydetty tuhansia epäselvyyksiä

Heinäkuussa voimaan tullut rakennusalan uusi ilmoitusmenettely on tuonut Verohallinnon tietoon tuhansia epäselvyyksiä. Jatkoselvittelyä vaativia tapauksia on jo 20 000.  

Uusi menettely velvoittaa rakennustyötä tilaavat yritykset ja itsenäiset ammatinharjoittajat ilmoittamaan urakoihin ja päätoteuttajien työntekijöihin liittyviä tietoja kuukausittain. Uudistuksella halutaan kitkeä harmaata taloutta.  

Verohallinnon mukaan menettelyn alettua on tullut ilmi muun muassa rekisteripuutteita. Selvittelyssä on esimerkiksi yrityksiä, joiden toiminnan on ilmoitettu päättyneen, mutta tilaajilta saadut tiedot osoittavatkin toisin.  

Ristiriitaisuuksia on löydetty myös urakka- ja työntekijätietojen sekä kausiveroilmoitustietojen välillä. Myös ulkomaisten työntekijöiden ja yritysten verovelvollisuuksien muodostumista Suomeen tutkitaan.  

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot