Mainos
Mainos

Räsänen ei näe alkoholiuudistuksessa juomatapojen muuttajaa: "Ei olla sivistytty saatavuutta parantamalla"

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen pitää suomalaista humalajuomisen kulttuuria syynä siihen, että alkoholi tuottaa Suomessa suhteessa enemmän ongelmia kuin Keski-Euroopassa.

– Se on meillä syvällä kulttuurissa. Historiassamme aina, kun saatavuus on parantunut tai verot keventyneet, humalajuominen on lisääntynyt. Ei olla sivistytty saatavuutta parantamalla, Päivi Räsänen toteaa Huomenta Suomen haastattelussa.

Kokoomuksen Outi Mäkelä näkee valoa tunnelin päässä, sillä esimerkiksi viinien suosio vahvaan viinaan verrattuna on kasvanut. Myös nuorten vähenevä juominen on hänestä positiivinen signaali.

Räsäsen ja Mäkelän keskustelu käsitteli hallituksen eduskuntaan edennyttä esitystä alkoholilain uudistuksesta. Uudistuksessa kevennetään muun muassa ravintola-alan alkoholisääntelyä, mutta suurimmaksi kysymykseksi on noussut vähittäiskaupassa myytävien alkoholijuomien väkevyyden nosto. Uudistuksen ennakoidaan saatavuuden parantamisen lisäksi keventävän A-oluen hintaa.


Tuonti vähenee, mutta haitat kasvavat

Mäkelä kertoo, että uudistuksen ennustetaan vähentävän alkoholituontia esimerkiksi Virosta, jolloin aiempaa suurempi osuus alkoholimyynnin verotuloista saadaan Suomeen. Räsänen taas katsoo, että jo Viron käynnistämät alkoholiveron nostot voivat tuoda tämän vaikutuksen.

Vaikka verotulot kasvaisivatkin, Räsänen on huolissaan alkoholiuudistuksen ennustetuista seurauksista. Terveys- ja sosiaalipuolen kulut uhkaavat nousta, ja alkoholiuudistuksen ennakoidaan tuovan lisää tehtäviä myös esimerkiksi poliisille. Mäkelä nostaisi keskiöön ennalta ehkäisevään toiminnan, jotta alkoholin aiheuttamilta ongelmilta vältyttäisiin ennalta.


"Kuluttajahyödyt jääneet pohtimatta"

Räsänen vetoaa käsitykseen siitä, että alkoholiongelmia ei voida vähentää suuntaamalla toimintaa vain riskikäyttäjiin, vaan alkoholipolitiikan täytyy kohdistua koko väestöön. Esimerkkinä ongelmista hän nostaa hallituksen esityksessä esitetyt arviot esimerkiksi oluen väkevöitymisen aiheuttamasta alkoholikuolleisuuden kasvusta.

Mäkelä toteaa, että asioihin on suhtauduttava tältä osin faktoina: alkoholi on monella tavalla ongelmaista, ja haitat on otettava huomioon ja arvioitava. Hän muistuttaa kuitenkin, ettei alkoholissa ole kyse vain haitoista, vaan myös esimerkiksi elinkeinoelämästä.

– Se puoli, jota ei ole pohdittu, ovat kuluttajahyödyt. Siihen arviointineuvostokin on kiinnittänyt huomioitu. Uudistuksen hyötyjä ei ole arvioitu niinkään kuin haittoja, hän toteaa.

Jutun alussa olevalla videolla Räsänen kertoo näkemyksensä siitä, että Euroopassa alkoholipolitiikka on avautumisen sijaan kiristymässä. Mäkelä taas kertoo tarkemmin odotuksista uudistuksen vaikutuksista talouteen ja yritysten toimintaedellytyksiin.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme