Mainos

Rattijuopon törmäyksestä viisi nuorta sairaalaan

Viisi nuorta loukkaantui kahden henkilöauton kolarissa viime yönä Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla.

Päivystävän palomestarin mukaan onnettomuudessa oli mukana yhteensä neljä miestä ja yksi nainen, jotka ovat noin 20–25-vuotiaita. Yksi miehistä jäi puristuksiin toiseen autoista. Hän loukkaantui vakavimmin. Muut saivat eriasteisia lievempiä vammoja.

Onnettomuuspaikka sijaitsee taajama-alueella Ylivieskan paloaseman lähellä Kiviojantien alkupäässä. Onnettomuus sattui, kun Kiviojantiellä ajanut auto törmäsi risteävältä tieltä tulleen auton takaosaan.

Tieosuus on palomestarin mukaan melko suora. Hälytys onnettomuudesta tuli kahden aikaan yöllä.

Törmänneen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,58 promillea.

Autot vahingoittuivat törmäyksessä pahoin.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot