Mainos
Mainos

Rauhanvälittäjä Hussein Al-Taee: "Lapset eivät kuulu säilöön, he kuuluvat kouluun"

Martti Ahtisaaren konfliktirauhanjärjestö CMI:n Irak-asiantuntija Hussein Al-Taee on tehnyt pitkän matkan siihen, missä hän tänään on. Irakissa syntynyt Al-Taee oli 6-vuotias, kun hän perheineen joutui jättämään kotinsa ja omaisuutensa.

– Ei se ollut helppo hetki. En halunnut lähteä. Sitä edeltävä aika oli epäonnistunutta vallankumousaikaa. Tulitettiin ja pommitettiin. Me makasimme käytännössä rappusten alla kotona koko ajan ja pelkäsimme, että Saddam Hussein kaasuttaa meidät, niin kuin oli kaasuttanut kurditkin aikaisemmin, Al-Taee kertoo lähdöstä.

– Aamuyöllä hyppäsi kolme perhettä avolavaan. Äiti ajatteli, että kun meitä oli kolme perhettä päällekkäin avolavalla, emme pakanneet mitään mukaan, vaan lähdedimme niillä vaatteilla, mitä meillä on, Al-Taee kertoo.

Perhe kuvitteli palaavansa muutaman viikon päästä takaisin kotiin. Perheen lähdöstä on kuitenkin ehtinyt kulua jo yli 20 vuotta, eivätkä he sen jälkeen ole kyenneet palaamaan kotiinsa.

Sen sijaan perhe vietti lähtönsä jälkeen kolme vuotta pakolaisleirillä, josta heidät tuotiin Valkeakoskelle, Pirkanmaalle kiintiöpakolaisiksi 1990-luvun alussa.

Al-Taeen mukaan heidän perheensä otettiin Suomessa hyvin vastaan. Perhe oli päättänyt tehdä kaikkensa, jotta uusi elämä Suomessa onnistuisi.

"Kyllä tänne mahtuu"

Vain pari viikkoa Suomeen saapumisensa jälkeen Al-Taee sisaruksineen aloitti koulun. Suomen kieli oli opittava.

– Siitä se elämä lähti liikkeelle. Toivoa oli heti alusta, hän kertoo.

– Kyllä tänne mahtuu. Näin meille sanottiin, hän vielä muistelee.

Rauhanvälittäjä kummeksuu Suomessa vallitsevaa tilannetta. 

– Lapsia on Suomessa säilössä odottamassa palautusta. Kun ajattelen omaa elämääni, ajattelen, että tämä on lyhytikäistä politiikkaa, nämä lapset eivät kuulu säilöön, he kuuluvat kouluun, Al-Taee korostaa.

Suomen turvallisuuden kannalta Al-Taeen mukaan on tärkeää tehdä päätöksiä, joiden vaikutukset jatkuvat pitkälle tulevaisuuteen.

– Ihmiset suoraselkäisesti ajattelevat kokonaisvaltaisesti sitä, miten Suomesta tehdään täydellinen maa, mitä se on, kaksikymmentä vuotta eteenpäin, eikä seuraaviin vaaleihin asti. Se on asia, joka pitää pitää mielessä, kun mietitään kokonaisturvallisuutta, taloutta ja mitä tahansa, hän huomauttaa.

Hussein Al-Taee kertoi kokemuksistaan Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa torstaina.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot