Mainos
Mainos

Rauman ruokapalvelujohtaja sämpylä- ja puurokohusta: Lapset saavat yhä leipoa

Rauman kaupungin ruokapalvelujohtaja Pirjo Vainio rauhoittelee päiväkotien ylijäämäpuurosta syntynyttä sämpyläkohua. Hän tähdentää, että lapset saavat edelleen leipoa yhdessä päiväkodin hoitohenkilöstön kanssa eikä puuroakaan juuri joudu roskiin.

Muun muassa MTV Uutiset kertoi eilen, että Rauma on kieltänyt aamupalalta jääneen ylimääräpuuron käyttämisen päiväkotien sämpylätaikinassa elintarvikemääräysten nojalla. Sämpylätaikinan sijaan ylijäämäpuuron kerrottiin päätyvän tästä eteenpäin biojäteroskikseen.

Rauman ruokapalvelujohtaja Pirjo Vainio kertoi MTV:lle, että puuron käyttäminen on kielletty sämpylätaikinassa, koska siinä voi olla mikrobien lisäksi esimerkiksi hiuksia tai muita roskia.

Uutinen pöyristytti ihmisiä niin paikallislehdistössä kuin sosiaalisessa mediassakin. Tapausta luonnehdittiin "Sääntö-Suomen ylilyönniksi".

"Kyse on vain litran ylijäämäpuurosta"

Pirjo Vainio rauhoittelee nyt tilannetta ja kertoo, että toisin kuin osassa uutisia virheellisesti väitettiin, lapset saavat edelleen leipoa yhdessä päiväkodin hoitohenkilöstön kanssa.

– Raumalla voidaan lisäksi edelleen käyttää ylijäämäpuuroa sämpylöiden leipomiseen, kunhan puuro on asiallisesti jäähdytetty ja säilytetty eikä se ole ollut tarjolla asiakkailla. Ruokahävikki minimoidaan edelleen ja ylijäämäruokaa hyödynnetään sekä itse että antamalla sitä ruoka-apuun, Vainio kertoo.

Vainio tähdentää, että vain sellaista ylijäämäpuuroa ei käytetä sämpylöiden leivontaan, joka on jo ollut tarjolla osastoilla ja lapsiryhmissä ja palautunut keittiöön. Toisaalta kyse on hänen mukaansa yhteensä vain vajaan litran ylijäämäpuurosta, jota on käytetty noin sadalle lapselle valmistettavassa sämpylätaikinassa.

– Olemme kehittäneet tuotantoamme sellaiseksi, että nykyisin hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän. Periaatteemme on minimoida syntyvä ylijäämäruoka ja käyttää mahdollisimman hyvin kaikki se mikä on hyödynnettävissä elintarviketurvallisuutta vaarantamatta.

Ihmettelee kierroksia

Vainio ihmettelee sitä, miten nopeasti sämpyläkeskustelu saa kierroksia julkisuudessa.

– Olen ollut tänään yhteydessä Eviran ylitarkastajan Pirjo Korpelan kanssa, ja olemme ihan samoilla linjoilla asiassa. Rauman kaupungin ruokapalvelujen tulee jatkossakin noudattaa elintarvikealan toimijoille omavalvonnan kautta asetettuja vaatimuksia.

– Niiden mukaan elintarvikkeet pitää tuottaa ja käsitellä siten, että niiden turvallisuus voidaan taata ja että toiminta täyttää lainsäädännön vaatimukset. Jos esimerkiksi ylimääräpuuro on sellaista, että sitä ei voi enää käyttää – vaikkapa lapset ovat sen kanssa häärineet – se pannaan pois. Jos se on jäänyt meidän keittiöllemme, eli on vain tehty sitä liikaa, se on käyttökelpoista.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme