Mainos
Mainos

Rautaruukin Raahen tehtailla lakkoillaan

Rautaruukki Steelin Raahen-tehtaan työntekijät eivät päässeet tänään pitkään jatkuneessa kiistassa haluamaansa neuvotteluratkaisuun. Sen sijaan työnantaja ilmoitti pysäyttävänsä toisen masuuneista kolmeksi vuorokaudeksi, kertoi pääluottamusmies Asser Siuvatti. Työntekijäpuoli julisti teon lakonalaiseksi työksi, niin etteivät urakoitsijatkaan pääse tekemään alueella kunnossapitotöitä, Siuvatti kertoi.

Raahen tehtaalla on lakkoiltu lyhyen ajan sisällä useaan otteeseen. Työntekijät ovat huolissaan teknisten palvelujen myymisestä ulkopuolisille. He ovat vaatineet, että kahdeksan tehtaalla työskentelevää siivoojaa työllistetään vakinaisiin tehtäviin. Työnantaja on luvannut työllistää kyseiset siivoojat, mutta ei välttämättä siivoustehtäviin.

-Työnantajalla on niin hirveä kiire myydä näitä siivoojien töitä urakoitsijoille, että se tukee urakoitsijoita, jotta nämä saavat varmasti nämä siivoushommat meiltä, Siuvatti kuvasi tilannetta. Kaikkiaan Raahen tehtaalla on 2 700 työntekijää.

Masuuni pysähtyi

Rautaruukin ammattiosasto 200 ilmoitti aamupäivällä, jolloin sopua vielä haettiin, aloittavansa terästuotannon puolittamisen Raahen tehtaalla kello 14. Koska terästuotannon puolittaminen onnistuu tehtaan johdon mukaan vain puolittamalla rautatuotanto, joutui johto pysäyttämään toisen masuunin, Rautaruukista kerrottiin. Pysäytyspanoksen ajo kestää 16 tuntia, jonka jälkeen masuuni voi seistä korkeintaan 3 vuorokautta. Tänä aikana menetetään terästuotantoa Rautaruukin mukaan 10 000 tonnia.

Työtaistelu koskee lähes 300 työntekijää terästuotantoyksikössä. Terästehtaan valssaustuotanto jatkuu normaalisti, eikä työnseisauksella ole vaikutusta asiakastoimituksiin.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme