Mainos
Mainos

Rautaruukki aloitti yt-neuvottelut

Rautaruukki Steel aloitti yt-neuvottelut Raahen, Kankaanpään ja Hämeenlinnan tehtailla tänään. Neuvottelut jouduttiin aloittamaan, koska terästuotteiden markkinatilanne on heikentynyt huolestuttavasti viime aikoina.

Henkilöstöjohtaja Jorma Illi Raahen tehtaalta kertoo, että päivän aikana henkilöstön edustajille selvitettiin markkinatilanteen vaikutusta Rautaruukki Steelin toimintaan. Mitään päätöksiä esimerkiksi mahdollisista lomautuksista tai irtisanomisista ei tehty.

-Neuvotteluissa todettiin, että selvitykset aloitetaan kahdella osa-alueella. Toisaalta käsitellään markkinatilanteen mahdollista vaikutusta tuotantoon ja henkilöstöön. Toisaalta tavoitteena on hakea pysyviä, kustannuskilpailukyvyn parantamiseen vaikuttavia ratkaisuja.

Illin mukaan heikentyneet markkinat johtuvat Aasian ja Venäjän tilanteesta. Sinne suuntautuva vienti on kääntynyt tuontipaineeksi. Rautaruukki Steelillä on 4 700 työntekijää, joista 3 600 toimii Raahen terästehtaalla. Yt-neuvottelukunta kokoontuu seuraavan kerran kahden viikon kuluttua 17. helmikuuta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme