Mainos
Mainos

Ravustuskausi käyntiin maanantaina

Tämän vuoden rapusaaliista on tulossa hyvä alkukesän viileistä säistä huolimatta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta kerrotaan, että luvassa on parempi saalis kuin viime vuonna, jolloin kylmyys viivytti rapujen kuorenvaihtoa ja rapujen kasvu jäi tavallista pienemmäksi.

Ravustuskausi alkaa maanantaina 21. heinäkuuta kello 12. Jokaisella ravustajalla on oltava vesialueen omistajan lupa, minkä lisäksi 18-65-vuotiailta ravustajilta edellytetään valtion kalastuskorttia. Ravustuskausi kestää lokakuun loppuun saakka.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan pääosa ravuista on ehtinyt vaihtaa kuortaan ennen ravustuksen alkua, joten saaliiden voidaan odottaa olevan kohtuullisia jo pyynnin alkuvaiheessa. Elokuun alkuun mennessä rapusaaliit mahdollisesti vielä paranevat.

Kotimaisten rapusaaliiden säilyminen nykytasolla on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kiinni siitä, kuinka rapuruton leviäminen onnistutaan estämään.

Rapurutto leviää todennäköisimmin silloin, kun rapuja siirretään vesistöstä toiseen. Vaikka ravut vaikuttaisivat siirron yhteydessä terveiltä, saattaa rapurutto olla itämisvaiheessaan ja levitä rapujen myötä uuteen vesistöön.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme