Mainos
Mainos

RAY-rahoista sopu

Hallitus pääsi tänään vihdoin sopuun Raha-automaattiyhdistyksen tuoton jaosta. Valtioneuvosto päätti ylimääräisessä istunnossaan jakaa RAY:n tuotosta 1,545 miljardia markkaa yleishyödyllisten järjestöjen tukemiseen. Päätöstä on viivyttänyt näkövammaisten palvelukeskusinvestointia varten varatun 40 miljoonan markan kohtalo. Tänä vuonna tämä summa jaetaan muille järjestöille, mutta ensi vuoden tuotonjaossa kokonaissummasta vähennetään 40 miljoonaa markkaa.

Ongelmana oli se, onko budjettiteknisesti mahdollista tai oikein jakaa näkövammaisten investointia varten tarkoitettu määräraha muille järjestöille. Tähän oli syynä se, ettei kyseinen hanke toteudu tänä vuonna. Ensi vuonna näkövammaisten palvelukeskuksen avustukset sisältyvät 1,505 miljardin markan määrärahaan.

Tuoton jaon myöhästyminen on ehtinyt jo aiheuttaa pulmia monille järjestöille. Avustusten puuttuessa juokseviin kuluihin ei ole ollut riittävästi rahoja.

Jaon loppusumma on siis sama kuin mitä RAY ehdotti. Jotkut järjestöt saavat kuitenkin jonkin verran ehdotettua enemmän. Toisilta taas tukea vähennetään.

RAY:n tuotolla avustetaan yleishyödyllisten järjestöjen toimintaa ja investointeja terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä. Avustuksilla mm. rohkaistaan järjestöjä kehittämään uusia toimintamuotoja ja pyritään järjestöjen toimintaedellytysten säilyttämiseen.

Avustuksenhakijoita oli kaikkiaan 1 717. Haettu avustusmäärä oli 4,2 miljardia markkaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme