Mainos
Mainos

Reilu kauppa ei aina olekaan ihan reilua

Johan Ehrstedt ja Mervi Leppäkorpi (toim): Reilumman kaupan jäljillä

(Into 2012)

Reilun kaupan banaanit ja kahvi ovat ehkä tutuimmat esimerkit solidaarisesta kaupankäynnistä. Etelän tuottajille maksetaan markkinahintoja paremmin ja pohjoisen kuluttaja voi syödä banaaninsa hyvillä mielin - onhan hieman korkeampi hinta tae reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Kahden kehitysmaa-aktiivin Ehrstedtin ja Leppäkorven kriittinen kirja reilusta kaupasta monimutkaistaa perinteistä käsitystä solidaarisesta kaupasta. Artikkeleissaan he tuovat kosolti esimerkkejä siitä, että reilu kauppa ei aina olekaan ihan niin reilua, kun on annettu ymmärtää.

Reilun kaupan idea on, että tuottaja saisi myymästään tuotteesta markkinahintoja paremman hinnan. Päästäkseen myymään reilulla hinnalla, tuottajan on sertifioitava maatilansa tai toimintatapansa eli tuottajan täytyy sitoutua joihinkin tiettyihin ideaaleihin - esimerkiksi lapsityövoimaa ei saisi käyttää. Yleensä sertifiointi edellyttää osuuskuntaan liittymistä ja sitä kautta myös lisätyötä tuottajalle.

Artikkelissaan Pettymys Andeilla Mervi Leppäkorpi kuvaa köyhien bolivialaisten yritystä saada kinuastaan oikeudenmukainen hinta.

Ensimmäinen ongelma on lapsityövoima. Sääntöjen mukaan lapsityövoimaa ei saisi hyväksikäyttää, minkä länsimainen kuluttaja tulkinnee lapsityövoiman kielloksi. Todellisuudessa tätä sääntöä "sovelletaan paikallisiin olosuhteisiin", mikä tarkoittaa, että jo lapsen saaneiden alle 15-vuotiaiden, orpojen tai erityisen köyhistä oloista tulevien lapsien työpanosta saatetaan katsoa läpi sormien.

Entäpä se reilujen kauppiaiden maksama hinta? Se saattaakin olla ihan kohtuullinen, mutta ongelmana voi olla, että ostosmäärät eivät ole riittävän suuria. Niinpä osa sertifioidusta tuotteesta on joka tapauksessa myytävä alemmalla maailmanmarkkinahinnalla. Kun tuottajat kutienkin maksavat koko satonsa sertifioinnista, voi tilanne tulla viljelijälle kalliiksi.

Reilun kaupan ideologiaan on kuulunut pienten perheviljelmien tukeminen. Tämä periaate on joutunut kyseenalaiseksi, kun banaania ja teetä on sertifioitu suuryritysten plantaaseilla. Niinpä esimerkiksi Pirkan reilun kaupan banaanit tulevat Chiquitan plantaaseilta, joissa on taattu työntekijöille tietyt reilun kaupan määritelmän mukaiset työolot.

Suuryritysten tulo mukaan reilun kaupan bisnekseen on kirjan mukaan ongelmallista. Esimerkiksi ei-niin-reiluna pidetty Nestle on mukana reilun kaupan toiminnassa. Hyvä puoli on ollut, että näin reilun kaupan markkinat on saatu kasvamaan ja yhä useampi viljelijä on saanut tuotannostaan korkeamman hinnan. Toisaalta suuryrityksiä syytetään viherpesusta, kun niiden tarkoitus ei ole siirtää kaikkia ostoksiaan reilun kaupan piiriin.

Reilumman kaupan jäljillä -kirja esittelee myös Bangladeshin reilun kaupan vaatetuotantoa, joka vaikuttaa monin tavoin köyhiä sorsivalta.

Kirjassa esitellään lisäksi solidaarista kauppaa, johon ei ole sekoitettu reilun kaupan tunnuksia niiden korkean hinnan vuoksi.

Ruotsalaiset ovat tuoneet oliiviöljyä Länsirannalta ja kahvia Chiapasin intiaaneilta Meksikosta. Viimeisessä luvussa käsitellään vielä luomutuotantoa Suomessa.

Kirja tuo varsin asiallisesti esille monia reilun kaupan ongelmia.

Alan toimijoille Johan Ehrstedt esittää muutamia parannusehdotuksia reiluuden lisäämiseksi. Summaten hän ehdottaa reilun kaupan toiminnan parempaa valvontaa, demokraattisen päätöksenteon lisäämistä sekä kuluttajien itseymmärryksen nostamista, myös ruoan kansainvälisesti halpa hinta on hänen mukaansa ongelma.

Tavalliselle kuluttajalle olisi voitu vielä yksinkertaisesti selittää, että kannattaako niitä reilun kaupan plantaasibanaaneja ostaa vai eikö kannata.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme