Mainos

Rekka roikkui uhkaavasti sillalta Porvoossa

Moottoritiellä pitkän matkaa kaidetta kaatanut rekka jäi roikkumaan uhkaavasti sillalta tänään puolen päivän aikaan Porvoossa. Rekka roikkui valtatie 7:ltä niin, että nuppi ja puolet vaunusta oli tiellä ja puolet vaunusta ilmassa alla kulkevan Sannaisten tien yläpuolella.

Rekka ajautui ennen törmäystä vasemmalle kaistalle ja kolhi perävaunullaan ohittavaa henkilöautoa. Perävaunu myös osui kaiteeseen, irtosi ja suistui luiskaa pitkin alas. Osia säpäleiksi menneestä perävaunusta ja kuljetettavana olleita trukkilavoja lensi Sannaisten tielle saakka.

Rekka repi henkilöauton oikeaa kylkeä. Henkilöauton nokka murskaantui, kun tönitty auto törmäsi kaiteeseen.

Rekan kuljettaja vietiin tarkastettavaksi terveyskeskukseen. Henkilöauton mieskuljettaja ja naismatkustaja myös selvisivät onnettomuudesta vailla näkyviä vammoja.

Rekan kuljettaja ei osannut kertoa onnettomuuden syytä.

(MTV3 – STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.