Mainos
Mainos

Remu-koira eksyi sumussa Venäjälle, löytyi viipurilaiselta eläinklinikalta – ”Siellä se istui sohvalla naisten rapsutettavana”

9-vuotias Remu-basset eksyi viime viikonloppuna iltalenkillään Nuijamaalta Venäjälle. Parin päivän ulkomaanseikkailu päättyi onnellisesti viipurilaisen eläinklinikan sohvalle ja lopulta kotiin.

Anneli ja Jaakko Heinolan kotona Venäjän rajan tuntumassa Nuijamaalla elettiin viime viikonloppuna pelon hetkiä. Perheen 9-vuotias Remu-koira katosi iltalenkillään perjantaina eikä tullut takaisin.

Remun Venäjän matkasta kertoivat ensimmäisenä Uutisvuoksi- ja Etelä-Saimaa-lehdet.

Koiran emäntä Anneli Heinola kertoo päästäneensä Remun perjantaina puoli kymmenen tienoilla tavalliseen tapaan iltapissille pihalle.

– Se juoksentelee pissilenkillään yleensä lähimetsässä ja haukkuu. Sitten se tulee oven taakse ja hihkaisee, että päästäkää sisälle. Nyt Remu ei kuitenkaan tullut takaisin, Heinola kertoo.

Remu hakeutui autojen kyytiin Venäjän rajalla

Kun Remua ei etsinnöistä huolimatta löytynyt vielä lauantaiaamunakaan, Heinolat ilmoittivat katoamisesta paikalliseen löytöeläinkotiin, rajavartiostoon ja Kadonneet koirat -sivustolle. Tietoa välitettiin myös Facebookissa ja metsästäjille. 

Sunnuntaina Heinolat saivat helpottavan puhelun.

– Tyttäreni ja hänen miehensä olivat vielä metsässä etsimässä Remua, kun Aino Arjas -niminen nainen Viipurin koirat -yhdistyksestä soitti. Häneen oli otettu yhteyttä paikalliselta eläinklinikalta, josta oli kerrottu Remun olevan siellä. He olivat tarkastaneet koiran sirun ja huomanneet, että koirahan onkin Suomesta. Klinikalla oli otettu kuvakin Remusta. Siinä koira istui mukavasti sohvalla.

"Remu tuli häntä pystyssä meidän luoksemme"

Heinolat kysyivät rajavartiolaitokselta ohjeita koiran hakemiseksi kotiin ja läksivät matkaan. Mukaan he tarvitsivat itselleen viisumit, jotka olivat jo entuudestaan kunnossa, ja koiralle rokotus- ja sirutodistukset, jotka perillä myös tarkastettiin.

Perillä Heinolat löysivät Remun pienestä huoneesta, jossa se oli ottanut rikkinäisen sohvan omakseen.

– Siellä se edelleen istuskeli tyytyväisen oloisena, ja naiset rapsuttivat häntä, Heinola nauraa.

Jälleennäkeminen oli sydämellinen.

– Remu tietysti tuli häntä pystyssä meidän luoksemme, Heinola kertoo.

Klinikan hoitokulut: 3 euroa

Remu oli toimitettu Venäjän puolelta rajalta eläinklinikalle Viipuriin lauantaina. Heinola arvelee, että koira oli harhaillut ulkona yön. Aamulla se oli pyrkinyt ihmisten autoihin ja joku oli ottanut sen kyytiinsä ja vienyt klinikalle.

Klinikalla Remu oli madotettu ja pesty.

Koiran hoitokuluista Heinolat maksoivat klinikalle 180 ruplaa, eli vajaat 3 euroa.

– Puhun itse vähän venäjää ja yksi nainen esitti meille siellä hyvin varovaisesti, että heidän pitäisi veloittaa madotuslääkkeestä 180 ruplaa.

Heinolat veivät Remun hoitopaikkaan lisäksi tuliaisia ja aikovat vielä palata paikalle uusien viemisten kanssa.

– Veimme sinne nyt ison koiranruokasäkin ja kahvipaketin. Joku kerta, kun menemme käymään siellä uudestaan, viemme sinne myös täytekakun ja Etelä-Saimaa-lehden, jossa oli tapauksesta iso juttu.

Sumu saattoi harhauttaa Remun ”väärälle puolelle”

Heinolan mukaan Remu ei ole koskaan aiemmin mennyt yksin niin kauas kotoa. Hän arvelee, että metsästysvaistoinen bretagnenbassetti saattoi lähteä Nuijamaajärvelle jahtaamaan jänistä tai lintua. Siitä se oli sitten jostain syystä jatkanut matkaansa järven yli aina Venäjän puolelle asti.

Heinola arvioi, että harhautumisen syynä saattoi olla perjantaina vallinnut hyvin sankka sumu.

– Uskon, että Remu sotkeutui sumussa väärälle puolelle eikä tiennyt enää mihin suuntaan olisi pitänyt mennä. Itsekään en nähnyt silloin kuin metrin eteeni. 

Heinola tietää Remun olleen pimeässä yössä hädissään.

– Se on ihan perhekoira, ja kyllähän sillä hätä on ollut, Heinola sanoo.

Jatkossa Remu pidetään iltakävelyllä visusti näköpiirissä. Yksin sitä ei päästetä enää seikkailemaan.

– Täällähän liikkuu myös ilveksiä ja susia, että niitäkin pitää varoa, Heinola toteaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot