Mainos
Mainos

Reserviläisjohtaja arvostelee armeijan uudistussuunnitelmia

Reserviläisliiton puheenjohtaja, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aapo Saari arvostelee puolustusvoimien kaavailuja uusista varusmiesten palvelusajoista. Saari epäili tänään Parikkalassa, että miehistölle kaavailtu puolen vuoden palveluaika ei riitä.

Nykyisin miehistön palvelusaika on kahdeksan kuukautta ja esimiestehtävissä 11 kuukautta. Uusissa suunnitelmissa palvelusajat on porrastettu tehtävien mukaan kuuteen, yhdeksään ja 12 kuukauteen.

Saaren mielestä esimiestehtävissä pitäisi maksaa nykyistä parempaa päivärahaa. Hän arvioi, että jo nyt esimiestehtäviin kykenevistä osa välttelee tehtäviä, koska niissä joutuu palvelemaan kolme kuukautta pitempään kuin miehistössä. Uudet palveluajat kasvattaisivat eron puoleen vuoteen.

Saaren mielestä uudessa järjestelmässä esimieskoulutuksen välttely voidaan ehkäistä vain siten, että puoli vuotta pitempi palvelusaika korvataan koulutukseen valituille sekä rahassa että muilla keinoin. Muut keinot voisivat Saaren mukaan tarkoittaa esimerkiksi lisäpisteiden antamista eri kouluihin ja oppilaitoksiin pyrittäessä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme