Mainos

Rikoksiin syyllistyneen maahantulokielto säilyi perheestä huolimatta

Korkein hallinto-oikeus piti voimassa rikoksiin syyllistyneen ulkomaalaisen maahantulokiellon. Serbian kansalainen vaati maahantulokiellon peruuttamista vedoten suomalaiseen puolisoon ja lapseen.  

Mies asui Suomessa ja teki muun muassa väkivalta- ja huumerikoksia vuosina 2000-2007. Tämän jälkeen mies asui vuosia puolisonsa kanssa Ruotsissa, kunnes hänet siirrettiin suorittamaan vankeusrangaistusta Suomeen. Myös puoliso palasi.  

KHO katsoo miehen aiheuttavan edelleen uhan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Miehen puoliso on myös Ruotsin kansalainen ja perheellä on KHO:n mukaan mahdollista viettää yhteistä perhe-elämää Ruotsissa.  

Miehen maahantulokielto koski ennen koko Schengen-aluetta. Puolison saatua Ruotsin kansalaisuuden Maahanmuuttovirasto rajasi kiellon Suomeen.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot