Mainos
Mainos

Rikoslain uudet säännökset voimaan vuodenvaihteessa

Vuodenvaihteessa astuu voimaan uusia rikoslain säännöksiä. Tammikuun alusta lähtien esimerkiksi sakkovilppi on rangaistavaa.

Sakkovilppiä koskevan uuden säännöksen mukaan henkilöä, joka antaa sakkoa määrättäessä olennaisesti vääriä tietoja maksukyvystään, voidaan rangaista. Rangaistus on sakko tai enintään kolme kuukautta vankeutta.

Maksukyvystään kuultavalla henkilöllä on kuitenkin oikeus olla vastaamatta kysymykseen. Kieltäytyminen tulojen ilmoittamisesta ei johda rangaistukseen.

Todistajan asema turvallisemmaksi

Oikeudenkäynnissä kuultavaa halutaan vast' edes suojella esimerkiksi väkivallalta tai sillä uhkaamiselta rikoslain erityissäädöksellä. Kuultavan uhkaamisesta tuomittava rangaistus voi olla sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta.

Säännös suojaa paitsi oikeudenkäynnissä, myös esi-, poliisitutkinnassa tai niihin rinnastettavissa viranomaismenettelyissä kuultavaa henkilöä. Säännös ulottuu myös uhkauksiin, jotka kohdistetaan kuultavalle läheiseen ihmiseen.

Virkamiehen vastustamiseen kolme porrasta

Virkamiehen vastustaminen jaotellaan vuodenvaihteesta nykyisen kahden portaan sijasta kolmeen portaaseen teon laadun mukaan. Lievin muoto on haitanteko virkamiehelle, väliportaana on virkamiehen vastustaminen ja vakavimpana virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.

Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta seuraa vastaisuudessa aina vankeusrangaistus, joka enimmillään on kolme vuotta. Myös virkamiehen vastustaminen voi päättyä vankeustuomioon, enimmispituutena kuusi kuukautta, mutta siitä saattaa selvitä sakollakin.

Uusi säädös koskee vain julkista valtaa käyttäviä virkamiehiä. Esimerkikiksi matkalippujen tarkastajaan, vartijaan tai järjestysmieheen kohdistuvat teot tuomitaan jatkossa järjestystä ylläpitävien henkilöiden vastustamisena. Rangaistusasteikon laajuus on sama kuin virkamiehen vastustamisessa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme