Mainos

Rikosoikeuden emeritusprofessori Kittilästä: Ennenkuulumatonta

Rikosoikeuden emeritusprofessori Pekka Viljanen luonnehtii Kittilän kuntapäättäjiin kohdistuvia rikossyytteitä ennenkuulumattomiksi. Viljanen on seurannut Kittilän kunnan tapahtumia keväästä 2014.

Kaikkiaan 27:ää Kittilän kuntapäättäjää syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä, mutta syytteiden yksityiskohdat paljastuvat vasta oikeudenkäynnin alkaessa.

Viljasen mukaan laki määrää, että virka-aseman väärinkäyttö voi olla törkeää, jos pyrkimyksenä on ollut aiheuttaa tuntuvaa vahinkoa tai jos teko on ollut erityisen häikäilemätön.

– Onhan työpaikan menetys kunnanjohtajalle niin kuin kenelle tahansa erittäin suuri vahinko.

Häikäilemättömyyden kriteerit voivat Viljasen mukaan täyttyä, koska hallintojohtaja oli kunnanjohtajan sijaisena tuonut erottamispäätöksen useasti kunnanhallituksen oikaistavaksi, mutta kunnanhallitus ei suostunut sitä käsittelemään.

– Eli asianomaisten tietoon on saatettu se, että päätös on virheellinen, mutta silti sitä ei ole suostuttu oikaisemaan.

Jos syytettyjä ei Kittilässä pidätetä luottamustehtävistään, ministeriö voi käynnistää selvitysmenettelyn. Tästä niin sanotun Lex Kittilän mahdollistamasta toimenpiteestä ei vielä ole käytännön kokemusta, mutta yhden asian Viljanen osaa varmuudella sanoa.

– Aikaavievä, sitä se valitettavasti on.

Juttua korjattu 14. lokakuuta kello 2017: Syyteet nostettiin 27 kuntapäättäjää kohtaan, ei 28:aa kuten jutussa aiemmin kerrottiin.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot