Mainos
Mainos

Rikosten määrä kasvoi viime vuonna

Poliisin mukaan kasvua viime vuonna oli väkivalta-, rattijuopumus- ja huumerikoksissa. Henkirikokset sen sijaan vähenivät viidenneksen.

Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä kasvoi viime vuonna. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan koko maassa tehtiin noin 760 000 rikosta, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kasvua oli esimerkiksi väkivaltarikosten määrässä. Pahoinpitelyrikoksia tilastoitiin 29 000 eli kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2002. Poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Henkirikoksia oli sen sijaan 103 eli viidennes vähemmän kuin vuotta aiemmin. Määrä on ollut pitkään laskusuunnassa.

Raiskauksia poliisin tietoon tuli noin 570 eli huomattavasti enemmän kuin viime vuosina keskimäärin. Tuntuvassa kasvussa edellisvuoteen verrattuna olivat lisäksi rattijuopumusrikokset ja huumerikokset. Myös perheväkivallasta ilmoitettiin poliisille aiempaa enemmän.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme