Mainos
Mainos

Rikosylitarkastaja Keijo Suuripää pidätetty virantoimituksesta

Sisäministeri pidätti tänään rikosylitarkastaja Keijo Suuripään virantoimituksesta lahjusepäilyjen vuoksi. Suuripää työskentelee ministeriön poliisiosastolla. Lisäksi Suuripäätä epäillään törkeästä veropetoksesta.

Virastapidättämisen taustalla on Belgian Liegessä kesäkuun alussa pidetty Kansainvälinen poliisiralli, jonka voitti kahden suomalaisen poliisimiehen pari. Suuripää toimi kartanlukijana. Rallin jälkeen ilmeni kilpailuajoneuvoon liittyviä epäselvyyksiä, joiden osalta tulli on suorittanut esitutkinnan. Siinä esiin tulleiden seikkojen pohjalta poliisi on tehnyt myös omia tutkimuksiaan.

Viranomaiset vaitonaisia

Tutkintaa johtaa Helsingin käräjäoikeuden kihlakunnansyyttäjä Helinä Lehtinen. Hänen mukaansa Suuripään virastapidättämisessä on kyse pääasiassa poliisiralliin liittyvästä lahjusepäilystä. Lehtinen kertoi, ettei hän voi tässä vaiheessa tiedottaa tutkinnasta sen enempää.Diaarissa tutkinnan kohdalta löytyvät merkinnät lahjusepäilystä, törkeästä veropetoksesta ja väärennöksestä. Tutkinnan tulokset annetaan aikanaan valtionsyyttäjä Jukka Rappelle. Sisäministeriön päätöksen mukaan Suuripään virastapidättäminen kestää esitutkinnan ja tutkinnan perusteella tehtävien ratkaisujen ajan.

Suuripään virastapidättämisestä tiedottaminen kuuluu ministeriön uudelle poliisijohtajalle Kari Rantamalle. Tiedote annettiin julkisuuteen virka-ajan jälkeen. Sen jälkeen Rantama ei ollut enää tänään ministeriön mukaan tavoitettavissa. Ministeriöstä tavoitettu sisäministeri Jan-Erik Enestam puolestaan sanoi, ettei hänellä ole ministeriön antamaan tiedotteeseen mitään lisättävää.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme