Mainos
Mainos

Rippikoulu yhä suositumpi kuin prometheus-leiri

Suomalaisista nuorista enemmistö käy yhä edelleen rippikoulun, vaikka haastajia uskonnolliselle leirille olisi. 15-vuotiaista nuorista rippikoulun käy vuosittain noin 90 prosenttia, kun taas uskontokuntiin sitoutumaton prometheus-leiri kerää vuosittain 50-60 tuhannen nuoren ikäluokasta 1000 suomalaisnuorta. Joukossa on myös heitä, jotka käyvät myös rippikoulun.

Prometheus-leirin tuki ry:n puheenjohtaja Anna Vuorijoen mukaan aikuistumisleirille osallistuvat nuoret puhuvat rohkeasti omasta elämästään ja elämänkatsomuksestaan.

- Kun on viikon mittainen leiri, niin aika usein loppupuolella leiriä saatetaan puhua vaikeistakin asioista. Esimerkiksi lähipiirin alkoholismista ja mielenterveysongelmista, joskus jopa väkivallasta.

- Toisaalta pohditaan myös filosofisimmista ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Maailmankatsomuksesta ja eettisistä kysymyksistä, kuten oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, lisää Vuorijoki.

Erityisesti ajankohtaiset paljon julkisuudessa puhuttaneet asiat nousevat prometheus-leiriläisten keskusteluissa esiin.

- Ilmastonmuutoksesta on tänä kesänä syntynyt enemmän keskustelua kuin yleensä.

Vaikka prometheus-leiri on uskonnollisesti sitoutumaton, leirin perusajatus on Vuorijoen mukaan sama kuin rippikoulussakin. Molemmissa leireissä on kyse aikuistumisesta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot