Mainos

Risikko: Hallituksen pitää keskustella pakolaiskiintiön nostamisesta

Sisäministeri Paula Risikko esitti huhtikuussa Suomen pakolaiskiintiön nostamista 300:lla ensi vuonna. Tämän ehdotuksen Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho torjui tuoreeltaan.

Risikon mukaan hallitus aikoo vielä keskustella Suomen pakolaiskiintiön nostamisesta, koska sille on selvät perusteet. Hän kommentoi aihetta SuomiAreenassa Porissa.

– Pitää ainakin keskustella. Tämä pakolaiskiintiön nosto tarkoittaisi sitä, että juuri ne, jotka sitä apua tarvitsevat, myös sitä saisivat. Kun henkilöllä on pakolaisstatus, hänellä on myös oikeasti se turvapaikan tarve. Siitä syystä kannattaisin, että meillä olisi mahdollisuus tulevaisuudessa satsata erityisesti heihin. Sehän tarkoittaa sitä, että niin sanottu itse kävellen tapahtuvan maahantulo pitäisi vähentyä.

Risikko muistuttaa, että vaikka Suomeen saapuu tällä hetkellä melko vähän pakolaisia, eteläisessä Euroopassa tilanne on vaikea.

Italia on pyytänyt EU-mailta apua, koska maahan on saapunut tänä vuonna 85  000 pakolaista. Risikon mukaan Suomen hallitus palaa tukitoimiin myöhemmin. Risikon mukaan hallituksen toimet keinot auttaa Italiaa pakolaiskriisissä ovat vielä auki.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot