Mainos
Mainos

Risikko sote-sovusta: Valinnanvapaus ei vähene aiemmista linjauksista, asiakassetelin rooli vahvistui

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan nyt saavutetun sovun myötä sote-uudistuksen osana oleva valinnanvapaus on toteutumassa vähintään samassa mitassa kuin aiemmissa linjauksissa. Valinnanvapaudella tarkoitetaan asiakkaan oikeutta valita itse, mistä hän saa sosiaali- ja terveyspalveluja.

Risikon mukaan parannus on aiempaa selkeämpi linjaus asiakasseteleistä. Hänen mukaansa se, mistä pitää tarjota asiakasseteli on sanottu nyt selkeästi.

Esimerkiksi neuvolapalvelut eivät ole tulossa suoran valinnan piiriin. Maakunta voi halutessaan hoitaa niitä asiakassetelin kautta myös yksityisellä puolella.

– Maakunnalle ei jää niin paljon aprikointia, Risikko sanoo.

Hallituksen valinnanvapauslinjaukset karahtivat kesällä kiville perustuslakivaliokunnassa. Osana sote-uudistusta olevaa valinnanvapausmallia on nyt rustattu uusiksi perustuslakivaliokunnan antaman lausunnon perusteella.

– Perustuslakivaliokunnan edellytykset olivat itse asiassa tosi hyviä, koska esimerkiksi asiakassetelistä meidän piti nyt tarkkaan sanoa, mihin niitä annetaan. Saimme vahvennuttua asiakassetelin roolia ja nyt siitä tuli subjektiivinen oikeus, Risikko sanoi.

Perustuslakivaliokunnan tyrmäämän yhtiöittämispakon osalta linjattiin nyt, että maakunnilla ei ole velvoitetta yhtiöittää palvelujaan. Ne voivat sen kuitenkin halutessaan tehdä.

– Maakunnalla on liikelaitos, jonka kautta se tuottaa palvelut, mutta sen ei tarvitse yhtiöittää erikseen yhtiöiksi näitä valinnanvapaus palveluita, Risikko sanoi.

Risikon mukaan läpinäkyvyyttä lisätään julkisen ja yksityisen sektorin välillä ja tuottajien välillä toisilla tavoilla. 

Valinnanvapaus on ollut kokoomukselle keskeinen tavoite sote-uudistuksessa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot