Mainos
Mainos

Roine: Teatterialalle työreformi

Teatterinjohtaja Esko Roine esittää uudistuksia näyttelijöiden työehtoihin. Vanha sopimusjärjestelmä ei Roineen mielestä enää vastaa muuttuneita oloja. Hän peräänkuuluttaa alalle eräänlaista työreformia.

Roine puhuu työnantajan äänellä, sillä hän on Suomen teatteriliiton hallituksen jäsen ja Tampereen Työväen Teatterin johtaja. Hänen mielestään uudistus parantaisi kuitenkin koko teatterialan tilannetta ja varsinkin työttömien näyttelijöiden asemaa. -Perimmäinen yhteinen intressimme on se, että pystyisimme luomaan olosuhteet, joissa mahdollistetaan mahdollisimman hyvien teatteriesitysten syntyminen, Roine perustelee.

Näyttelijän perusturva voitaisiin Roineen mukaan jatkossakin hoitaa valtakunnallisella sopimuksilla. Paikkakuntakohtaisilla sopimuksilla alalle saataisiin lisää liikkuvuutta. Ennen kaikkea päätöksentekoa pitäisi siirtää nykyistä enemmän työpaikoille. -Valtakunnallisessa sopimuksessa ei pitäisi mennä hyvin yksityiskohtaisiin määräyksiin. Teatterikentän olosuhteet vaihtelevat eri puolilla Suomea niin voimakkaasti, Roine sanoo. Teatteriala on mukana valtakunnallisessa tupossa. Työntekijöitä edustava Näyttelijäliitto on itsenäinen runsaan tuhannen jäsenen liitto, joka ei kuulu keskusjärjestöihin.

Siirtomarkkinat ovat kadonneet

Takavuosina näihin aikoihin kevättalvella teattereissa pyörivät vilkkaat näyttelijöiden siirtomarkkinat. Näyttelijöiden sopimukset olivat kaksivuotisia. Loppukaudesta käytiin kädenvääntöä rahasta ja kiinnostuksesta. Siirtomarkkinat toimivat kuin urheilussa konsanaan. Toiset saivat jäädä ja toiset joutuivat lähtemään.

Näyttelijäliitto vei kuitenkin sopimuskäytännön työtuomioistuimeen. Esimerkkitapauksena oli Mikkelin teatteri. Työtuomioistuin totesi Mikkelin teatterin menetelleen oikein. Näyttelijän sopimus oli määräaikainen. Tämän prosessin seurauksena Näyttelijäliitto onnistui kuitenkin työnantajapuolen kanssa sopimaan niin, että sopimuksesta tuli vain näennäisesti määräaikainen. -Sopimus on edelleen määräaikainen kaikilla, mutta sitä ei voi irtisanoa. Se jatkuu automaattisesti toisella määräaikaisella. Siinä yhdistyvät jatkuvan sopimuksen ja määräaikaisen sopimuksen puolet. Se on hyvin erikoinen järjestelmä, Roine ihmettelee.

Tuottaja kaipaa verenvaihtoa

Roine myöntää, että näyttelijän työsuhdeturva on viime vuosina parantunut. Vanhat sopimukset antavat turvan, joka on kuin konsanaan muissa ammateissa. Noin puolet näyttelijöistä työskentelee vanhojen sopimusten turvin. Suurissa suosituissa teatteritaloissa ei tapahdu enää muutoksia, vaan pahimmassa tapauksessa saattaa olla edessä visio, että näyttelijät lähtevät niistä ainoastaan eläkkeelle. -Toisaalta ajatellen näyttelijän omaa kehitystä ja talon selviytymistä tietty verenvaihto aika ajoin olisi paikallaan.

Sopimuskentän jähmettymistä korvaavat osin freelancerit, joiden määrä on lisääntynyt. Vapaat näyttelijät liikkuvat. Osa nuorista ei muuta haluakaan. Iän myötä asuntolainat, perhe ja muut yhteiskunnalliset velvoitteet alkavat painaa, jolloin näyttelijäkin ryhtyy arvostamaan turvaa. Roine toivoo teatterikentän molemmilta laidoilta sellaista uusajattelua ja ymmärrystä, että teatterialan työskentelyolot saadaan nykyistä järkevimmiksi. (STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme