Mainos
Mainos

Rosa Liksom: Hytti nro 6. Kertomus

(WSOY)

Rosa Liksom vie lukijansa matkalle Neuvostoliittoon noin 25 vuoden taakse ja Siperian radalle. Rata on yksi neuvostolegendoja, pakkotyövoimin rakennettu kuuluisa BAM, Baikal-Amur -Magistral, joka yhdisti valtavan Neuvostomaan Moskovasta Vladivostokiin. Kirjan matkaajat, suomalainen tyttö ja venäläinen mies, matkustavat Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin.

Kirjan perusasetelma on tuttu Neuvostoliiton ja Venäjänkin rautateiltä: hyttijaossa ei eritellä miehiä ja naisia. Niinpä suomalaistytöstä ja venäläismiehestä tulee hyttitovereita. Tyttö koettaa vaihtaa paikkaa, mutta lahjuksista huolimatta vaunupalvelija ei suostu sitä tekemään. Ankaran ja kaikkivoivan vaunuvastaavan hahmo on hänkin todenperäinen liki kaikista neuvostojunista.

Hytin jakavat siis Moskovaan rakastetun vuoksi asettunut suomalaistyttö ja nelikymppinen neuvostomies, vankileirien kasvatti. Mies on puhelias, räävä- ja rietassuinen. Hän pelottaa tyttöä alusta pitäen. Vaikka tyttö ei haluaisi kuulla, mies kertoo karua tarinaansa yksityiskohtia säästämättä. Miehen elämä on ollut kovaa arkea, paljon votkaa, liuta naisia, väkivaltaa ja kaiken tämän hän pyytämättä vyöryttää tytön niskaan.

Tytön on pakko kuunnella. Samalla mies on kuitenkin isällinen, venäläinen patriootti, jonka mielestä hytin ruokahuolto ja teenkeitto kuuluu hänelle. Tyttö on vieraana, turistina tälläkin oudolla matkalla.

Junaosaton umpion ulkopuolella on käytävä, niljakas käymälä ja vaunuvastaavien hytti. Likaisten ikkunoiden takana vilisee laajan Neuvostomaan talvi ja Siperian vaihtelevat kaupungit. Pisimmillään juna pysähtyy päiväkausiksi ja tyttö pääsee rauhaan miehestä ja majoittuu hotelliin. Tosinaan mies kaappaa pysähdyksienkin ajaksi tytön mukaansa ruoan hankintamatkoille tai villeille ajeluille Siperian huonoille teille.

Kirja on todellakin kertomus. Se kertoo maailmasta ja maasta, jota ei enää ole, mutta nämä ihmiset, hahmot ainakin itse tunnistan nyky-Venäjältäkin. Rosa Liksomilla on vahva tuntemus aiheeseensa. Hän on asunut, opiskellut ja matkustanut ristiin rastiin tuota outoa maata. Mukavuus on käsite, jota suuri junamatka ja kertomus ei tunne. Kuvaukset paikoista, ihmisistä, ruokalajeista ovat värikkäitä ja runsaita. Usein kirjoittaja on kirjannut venäläisen runsaudensarven luettelon muotoon. Kirjan rytmi hakkaa eteenpäin siinä missä junakin.

Matkan sivuhenkilöissä ja tilanteissa kirjoittaja tavoittaa hyvin venäläisen ihmisen ja toisaalta neuvostojärjestelmän suuret sisäiset ristiriidat. Novosibirskin pysähdyksen aikana mies ja tyttö yöpyvät automatkalla erään mummon luona, joka luonnehtii kotiaan: Minä olen niin tyytyväinen, että saan asua omassa talossa, vaikka olenkin koko elämäni vihannut tätä venäläistä mörskää. Tai Habarovskissa tyttö lukee hotellin ravintolan ovesta: Suljettu, Suljettu päivällisajaksi, Suljettu inventaarion vuoksi. Ravintola oli täynnä ja tyttö astui sisään!

Tytön haaveena perillä Mongoliassa ovat vanhat kivikirjoitukset, mies palaa töihin rakennustyömaalle. Mongolian sisäinen turvallisuus pelottaa tyttöä lopulta niin perusteellisesti, että hän joutuu hakemaan turvaa ainoasta tutustaan, karkeasta matkakumppanista. Ja koko matkan tyttöä pelottanut miehen veitsi vaihtaa omistajaa ystävyyden osoituksena.

Rosa Liksomin sanavuolaudessa tulee ikävä venäläistä keittiötä ja venäläistä ihmistä. Neuvostoliittoa ei enää ole. Rata on ja rohkeimmat lähtevät edelleen tuolle pitkälle junamatkalle. Elämä kuuluu kovasti muuttuneen myös Ulanbaatariksi muuttuneessa Mongolian pääkaupungissa: pääkadulla on Louis Vuittonin liike ja maassa on eniten henkeä kohti Maibach loistoautoja!

Hilkka Hyrkkö on toimittaja ja viestinnän ammattilainen. Paitsi, että kirjoittaa, lukeekin paljon. Ei ole toista ilman toista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme