Mainos
Mainos

Roskaaminen kesäfestareiden suurin riesa

Suurten rockjuhlien jälkeinen siivousurakka maksaa kymmeniä tuhansia euroja ja kestää päiviä, jopa viikkoja.

Suurten kesäfestareiden roskamäärät näyttävät kasvavan vuosi vuodelta. Monet järjestäjät ovat yrittäneet hillitä roskan määrää luopumalla esimerkiksi kertakäyttötuopeista.

Linnunlahden leirintäalue ei ollut Ilosaarirokin jälkeen parhaimmillaan. Muutaman päivän festarielämä jätti jälkiä juhlijoihin ja ympäristöön. Roskan ja jätteen määrä onkin nykyfestareilla aivan tolkuton. Kun yli 20 000 ihmistä viettää kolme päivää reipasta leirielämää, kuluu sadoilta siivoojilta päiväkausia sotkun siivoamiseen.

- Mitä me maksetaan tässä siivoamisesta rahaa niin seuroille kuin firmoille, se liikkuu useissa kymmenissä tuhansissa, toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen Joensuun Popmuusikot -yhdistyksestä kertoo.

Ruisrock, Provinssirock ja Ilosaarirock arvioivat, että siivouskulut ovat muutaman prosentin luokkaa kokonaiskustannuksista. Festarialueen sijainnista riippuen siivous kestää jopa pari viikkoa. Joensuussa ollaan aivan kaupungin keskustassa ja homma on pakko hoitaa ripeästi.

- Keskiviikkona alueet luovutetaan kaupunkilaisten käyttöön, että 2-3 päivää, siivousryhmän vetäjä Krista Mikkonen Pohjois-Karjalan vihreistä luotaa urakan kestoa.

Pohjois-Karjalan vihreiden siivouspartiossa oli 50 puolueaktiivia, jotka saivat aitoa sormituntumaa kestävän kehityksen kääntöpuoleen.

- Joo tässä pääsee tähän käytännön ympäristötyöhön, mutta toki tämä on myös varainhankintakeino, Mikkonen paljastaa.

Roskaaminen onkin festareilla paljon pahempi riesa kuin rikollisuus. Esimerkiksi Ilosaarirokissa poliisitehtävien määrä väheni jälleen selvästi.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme