Mainos

Roudan puute haittaa talvihakkuita

Leuto alkutalvi ja siitä johtuva roudan puute vaikeuttaa talvihakkuita. Teollisuuden puutarpeen tyydyttämiseksi esimerkiksi Metsähallituksen hakkuita on jouduttu siirtämään kesäleimikoille.

Talviaikaan hakattavat leimikot sijaitsevat pääosin pehmeillä maapohjilla, joille hakkuukalusto ei voi mennä sulan maan aikana.

Lisäksi osalle talvileimikoista pääsee kulkemaan vain talvi- tai jääteitä pitkin.

Viljelyskasvien talvehtimiseen alkutalven leutous ei ole vielä suuresti vaikuttanut. Eniten nurmelle ja syysviljoille aiheutuu ongelmia sateisista säistä ja paikallisista tulvista, kerrotaan Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT).

– Osa kasvustosta tukehtuu veden alle, arvioi professori Pirjo Peltonen-Sainio.

Kasvitautien kannalta talvi on ollut päinvastainen viime vuoteen verrattuna. Nyt lämmin pitkä syksy on edesauttanut kasvijätteiden hajoamista, mikä saattaa vähentää tulevan kasvukauden kasvitautitilannetta, arvioi vanhempi tutkija Marja Jalli.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot