Mainos
Mainos

Ruokamyrkytyksiä Niuvanniemen sairaalassa

Niuvanniemen sairaalassa Kuopiossa puhkesi viikonvaihteessa vakava ruokamyrkytysepidemia. Epidemiaan sairastui 95 ihmistä, joista 71 on potilaita. Yksi potilas, 36-vuotias mies kuoli sunnuntaina Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Sairastuneiden epäillään saaneen bakteeritartunnan sairaalassa lauantaina tarjoillusta ruoasta. Useimmilla oireet kestivät vajaan vuorokauden. Eilisen jälkeen uusia sairaustapauksia ei ole tullut ilmi.

Sairaalan ylilääkärin Heikki Vartiaisen mukaan kysymyksessä on todennäköisesti paikallinen, sairaalaan rajoittuva epidemia. Se ei ilmeisesti myöskään leviä eteenpäin.

-Sairastuneet olivat kaikki syöneet sairaalassa tehtyä vaniljakastiketta. Bakterologiset tutkimukset ovat kesken, joten epidemian alkuperä on toistaiseksi epäselvä, kertoi Vartiainen tänään. Sairastuneiden oireet vaihtelivat. Heillä oli mm. vatsakipua ja ripulia.

Kolme potilasta yhä sairaalahoidossa

Niuvanniemestä toimitettiin viikonvaihteessa neljä potilasta hoidettavaksi Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Heistä yksi kuoli suolen laajentumaan eilen. Kuolinsyy varmistuu lopullisesti oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.

Muut kolme potilasta ovat yhä hoidettavana sairaalassa. Epidemiaa hoidetaan Niuvanniemessä Kys:n, Kuopion kaupungin ympäristöterveydenhuollon ja Kansanterveyslaitoksen infektioasiantuntijoiden ohjeiden mukaan. Epidemian syystä saataneen tietoja myöhemmin tällä viikolla.

Muualla Kuopiossa ei ole tullut tietoon ruokamyrkytyksiä. Valtion omistamassa Niuvanniemen sairaalassa hoidetaan kriminaalipotilaita sekä vaarallisia ja vaikeahoitoisia potilaita. Sairaalassa ei ole aiemmin ollut vastaavanlaista epidemiaa. Viikonvaihteessa sairaalassa oli noin 270 potilasta ja 30 työntekijää. Sairaala tiedotti epidemiasta tänään.
(STT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme