Mainos
  • KKO ei myöntänyt valituslupaa – nainen tuomittiin 13 vuoden vankeuteen Oulun vauvasurmista

Ruotsissa reputtaneiden määrä nousi

Toisen kotimaisen kielen taidon heikkeneminen näkyy koko ylioppilastutkinnon hylkäämisprosentin kasvuna.

Ruotsin kielessä reputtaneiden määrä nousi hieman tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa. Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan keskipitkässä ruotsin kielessä reputtaneita oli reilut 8 prosenttia, kun viime vuonna määrä oli 7,7 prosenttia.

Ruotsissa reputtaneiden määrä näkyy koko ylioppilastutkinnon hylkäämisprosentin kasvuna.

Tänä keväänä ylioppilastutkinnossa hyväksyttyjen määrä on 30 259 ja hylättyjä on 23 00. Hylättyjä oli siis 6,99 prosenttia, kun luku oli vuosi sitten 6,5 prosenttia.

Ylioppilastutkintolautakunta saa tarkan luvun ruotsissa reputtaneiden määrästä kesän lopulla.

Tänä keväänä kokelaat saivat ensimmäistä kertaa päättää, valitsevatko he toisen kotimaisen kielen pakolliseksi kokeeksi ylioppilastutkintoonsa.

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteerin Anneli Romanin mukaan valinnaisuus ei selitä kokonaan reputtaneiden määrän kasvua. Roman sanoi, että huonoimmin kokeessa menestyneiden osaamisen taso "on heikentynyt tai ei ainakaan parantunut".

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot