Mainos

Saako Suomen voittaessa juosta alasti pitkin Mannerheimintietä? Näin poliisi vastaa

Helsingin poliisista kerrotaan, että jääkiekkofinaali-iltaan on varauduttu tavannomaista reilummalla miehityksellä.

Poliisin mukaan päivä on tänään sujunut toistaiseksi hyvin tavalliseen tapaan. Kaunis ilma on houkutellut ihmisiä ulos.

– Oikeastaan yllättävänkin tavanomaisesti, komisario Esa Pennanen kuittaa.

Mikäli Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden on keskustaan odotettavissa juhlijoita heti ottelun päätyttyä.

– Seurataan ettei satu mitään, eikä rikota mitään. Ihan hyvällä mielellä siinä ollan liikkeellä.

Miten poliisi sitten suhtautuu, jos innoikkamat voiton tuulettajat innostuvat juoksentelemaan alasti vaikka Mannerheimintietä?

– En lähde nyt erikseen arvioimaan, miten mihinkin suhtaudutaan, mutta hyvällä mielellä mennään. 

Myös poliisissa seurataan Suomen ottelua, niissä rajoissa kuin siihen on mahdollisuus.

– Se riippuu ihan siitä, miten tulee hälytyksiä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.