Mainos
Mainos

Saarikko MTV:llä: Alkoholikiistaan on syntynyt kompromissiesitys, jota ryhmät käsittelevät

Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko sanoo, että tänään on tarkoitus löytää ratkaisu kiistoihin alkoholiuudistuksesta. Keskustan eduskuntaryhmässä on ollut vaikeuksia hyväksyä vahvojen oluiden ja aidon lonkeron myynnin sallimista ruokakaupoissa.

– Käsittelyssä on kompromissiesitys, jota kaikki kolme eduskuntaryhmää arvioivat tahoillaan iltapäivällä, hallituspuolueiden alkoholiryhmää vetävä Saarikko sanoo.

– Toivon, että löytyy ratkaisu, jonka takana kaikki hallituspuolueet voisivat tavalla tai toisella seistä, hän sanoo.

MTV Uutisten tietojen mukaan keskusta haluaa alkoholiuudistuksesta omantunnonkysymyksen, jolloin kansanedustajat saisivat äänestää niin kuin haluavat ilman ryhmäkuria.

Saarikko ei ota kantaa, onko keskustalle jo luvattu erivapauksia, kun alkoholilaki tulee aikanaan eduskuntakäsittelyyn.

– Tästäkin varmaan tänään keskustellaan, Saarikko sanoo.

– En voi valitettavasti kommentoida vielä sopukompromissin sisältöä, koska sitä esitellään vasta iltapäivällä eduskuntaryhmille, Saarikko sanoi MTV:n nettilähetyksessä klo 11:n aikoihin.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot